Jäähyväiset mun paratiisisaarelle eli visiitti Gili Trawanganille

Saarelle saavuttiin tosiaan ikävällä Semaya Onen pikaveneellä, mutta kyydityksen jälkeen olo oli mahtava, kun sai varpaat upotettua tuttuun valkoiseen hiekkaan. Ai että, olinkin jo kaivannut tuota pientä saarta! Ensitöikseen käytiin moikkaamassa pojat ja mun työkaverit ja sit suihkutteluhommien jälkeen kohti Gili T:n yötä! Jotta kaikki ei kuitenkaa ihan liian iisisti menis, ni tokihan heti Minnan käytyä suihkussa tuliki tuttu-puttu sähkökatkos. Joka tietty tarkottaa sitä, että mun residenssissä myös veden tulo lakkaa. Welcome to Indonesia! No, ei muuta, ku kamat messiin ja kävin pomon luona suihkussa. Jos siitä jotain hyvää, niin sainpahan lämpimän suihkun (koska mullahan ei kotona tietty lämmintä vettä ole). No, suihkutteluhommien jälkeen sitten Karin ja Esan kanssa päivälliselle ja yöhön. Kari siitä sitten jo kesken ruuan poistukin takavasemmalle valitellen huonoa oloa. Seuraavana päivänä Karin huono olo jatkukin ja Esa liittyi Karin seuraan. Pojat oliki sitte aika lailla vuoteenomia koko loppuajan saarella. Ei kiva. No, me onneks edes ekana iltana Esan ja Minnan kanssa jaksettiin bailaa, ja pääsin maistattamaan heillä saarella niin kuuluisaa herkku-shottia eli Vodka Jossia! Jes!

Hyvännäkösenä Lava-baarissa.

Kuten mainittu, todella ikävää oli, että herraseura eli Kari ja Esa olivat lähes koko saarella oloajan kipeitä. Tavanomaisin näky oli, kun poikia mentiin moikkaamaan, että siellä ne makasivat kylki kyljessä prinsessasängyssään omassa bungalowissaan. Harmillisesti tästä näystä ei ole muita valokuvia, kuin mentaalisia. Ja näky onkin ehkä ikuisesti painautunut mun verkkovalvoille.

Trawanganin kadut. Itsenäisyyspäivän kunniaks (17.8.2015 Indonesia juhli 70:ttä itsenäisyysvuottaan) koko Trawanganin pääkatu oli koristeltu Indonesian lipun värisillä sateenvarjoilla. Ja edelleen syyskuussa monin osin sateenvarjoja oli vielä paikoillaan.

Ja koska oltiin Gileillä, käytiin tietty myös sukeltamassa. Ai että, miten oliki ihana olla takasin vedessä! Ja taas oli vaiks ja niin kuinka paljon bongattavaa! Myös Minna uskaltautu muutamaan kertaan pinnan alle, jes! Kerran käytiin yhdessä Minnan ja Esan kanssa sukeltaas ja poseeraamas pinnan alla. Tiedän myös jo etukäteen, että sukeltamista mulle tulee ihan järjetön ikävä! Nää nyt onkin sitten viimiset sukellukset Gileillä. Viimiset ainakin piiiitkään piiiitkään aikaan.

Harjoittelua rannalla ja kohti sukellusta meijen upeella Charlie-veneellä.

Halik

Halik

Green Turtle ja Hawksbill Turle, Halik

Green Turtle ja Esa, Halik

Map Puffer ja Esa. Ai miten onkin taitava kuvaaja ollu ottamassa tätä kuvaa... Halik

Perussettiä, näitä kaikkia näkee päivittäin (Clown Triggerfish, meritähti, Ghost Pipefish, Banded Seasnake, Mantis Shrim ja Giant Moray Eel), Halik ja Bounty.

Mustakalat on upeita! Aina! Trawangan Slope.

Bluespotted Stingray ja Ribbontail Stingray, Shark Point.

Whitetip Reefshark, Shark Point.

Eagle Ray, Deep Turbo.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin oli ilo lopettaa sukellukset. Seuraavaan kertaan, Gilien vedet!

Sukellusten lisäksi päivät Gileillä kulu turreillessa ympäri saarta. Joka päivä käytiin päivällisellä mun kavereiden kanssa, ja useana iltana siitä sitten vielä bailuille. Ihanaa oli kaikkia nähä, ja ikävä alko tulla kaikkia tyyppejä jo sillon, ku me saarella oltiin. Minnan kanssa yks päivä polkastiin saari ympäri, muuten lähinnä käppäiltiin ja makoiltiin biitsillä.

 

Drinksua ja hedelmäsalaattia. Myös vuohta kiinnostaa meijen eväkset.

Auringonlaskukeinut, Ombak Sunset.

Aurinko laskee Balille, Agung tulivuoren taakse.

Drinksuja ihanien leidien kanssa, Sama Sama Reggaebar.

Layla ja maailman ehkä sympaattisin kissa (jolla ehkä on down?!)

Gileiltä sitten lopullinen lähtö tehtiin Lombokiin, jonne mentiin mun työpaikan (tai kai nyt voi jo sanoa, että entisen työpaikan) veneellä. Venematka olikin melkosta kyytiä ja vene keikutti ees taas ja vettä roiskui jopa katolle asti. Eikä ollut muuten ainut paikka, mistä vettä roisku, meinaa kyllä sitä jonkin verran tirahti myös silmistä. Oli todella outo, surkea ja haikea olo, kun taakseen katto ja mitä kauemmas horisonttiin Gili Trawangan jäi. Päässä pyöri monenlaisia ajatuksia. Taakse jäi monta rakasta ystävää, saari täynnä muistoja, eikä mitään ajatusta siitä, koska seuraavan kerran palaan tai saati tapaan ystäviäni, jotka eivät sillon enää saarella ole.

Mun rakas Lola <3 Niin ikävä tulee!

Kohti Lombokia, Gili Trawangan taakse jää...

Lombokissa viime hetket työkavereiden kanssa.

Tavaraahan mulla oli vaivaiset 47 kiloa plus käsimatkatavarat, jotka oli lisäks sen 7 kiloa. Rinkka, matkalaukku, reppu ja käsilaukku. Että sillälailla. Suurimman osan painosta tietty täytti mun sukelluskamat. Oli toki kiva, kun työkavereiden kanssa Lombokiin mentiin, että mun kamat autettiin sekä veneeseen että veneestä maihin. Lombokissa sitten käytiin poikien kanssa viimeisellä ehtoollisella, jonka jälkeen muutaman tunnin yöunien jälkeen lähettiin kohti lentokenttää.