Kun minä kotoani läksin: Intia 2014, Osa 2: Varanasi

Varanasiin saavuttiin Delhistä lentäen. Varanasin kentältä meidän guesthouseen oltiin tilattu haku. Jos edes vähän joltain hässäkältä vältyttäis... Eka päivä meni aika lailla guesthousella lepäillessä ja suunnitelmia tehden seuraaviks päiviks.

Metroa Delhissä ja lentoa.

Varanasin ”keskustassa” kaduilla ei pystyny kävelemään, oli kerrassaan aivan kamalaa huomenta! Autot, rekat, autoriksat, pyöräriksat, kaupustelukärryjä vetävät ja työntävät, pyörät, skobot, moottoripyörät, ihmiset, porsaat, kanat ja lehmät meni siellä kaaoottisesti eestaas ihan miten sattu. Meteli oli myös päätä huimaava, koska kyllä, aivan jokaisen, joka on liikenteessä, on jotain ääntä menopelistään päästettävä ilmoille koko ajan. Jokainen kaupustelija myös turreilleen jokaista tuotettaan koko ajan halusi myydä. Kerjäläiset kerjäs rahaa, ihmiset nukku kaduilla missä sattuu ja joka paikassa hais ehta ihmisurea (koska kyllä, intialaisen mielestä on täysin ok heittää kepillinen aivan minne vaan). Ihmisurea ei tietty ollu ainut nautinto hajuaistille, vaan sitä vielä kivasti buustasivat lehmänpaska, pakokaasu, viemäri, suitsukkeet, mausteiset ruuat sekä tietty itse pyhä Ganges.

Varanasin kaduilla.

Lämpötila oli päivisin noin +33 astetta, eikä tietoakaan pienestäkään tuulenvireestä, ilmaa olis voinu veitsellä leikata. Kokovartalohiki oliki päällänsä välittömästi, ku oman huoneen oven oli sulki saanut.

Guesthousen kattoterassilta näkymä Gangesille.

Auringonlasku guesthousen kattoterassilta.

Mitään erityisen kivoja ravintoloita tai hengailupaikkoja ei vastaan tullu. Ei nyt sillä, että mitään Goan tyyppistä meininkiä sieltä olisin odottanutkaan, mut jotain kivoi paikkoja olis silti voinu olla. Päiväsaikaan bongattiin muutamia ihan kivoja ravintoloita, mut varsinkaan ilta-aikaan Varanasi ei tarjonnu oikein mitään. Hengattiin sit pääasiassa meijen guesthousen kattoterassin ravintolassa, joka ei kummonen sekään ollu.

Pyhät rituaalimenot illalla Gangesin rannalla.

Pyhä mies, joka poseeras 10 rupiaa vastaan.

Yks aamu otettiin Gangesin ”risteily” auringonnousun aikaan. Saatiinki seuralaisiks kivasti kaks kiinalaista herraa. Herrat aina nähdessään jotain (must tuntu, et oikeestaan ihan mitä vaan...) he päästelivät ääntä, joka kuulosti, kun olisivat sanoneet ”HOOOOOO!”. Kiinalaisten oli myös tarve venettä päästä itse soutelemaan. Kummankin. Vuorotellen. Ja arvatenkin tästä toimituksesta otettiin myös muutama tusina kuvaa jälkipolville. Luoja. Melkonen kokemus oli kyllä tuo veneajelu. Siellä myös ruumis ihan pokkana uiskenteli vedessä meitä vastaan. Gangesissa ihmiset myös peseytyivät, pesivät pyykkiä, heittivät roskat sinne, lehmät kylpivät, kaikki sinne paskansivat ja sitten turret siellä veneilivät.

Siellä me veneessä törötetään menemään.

Kiinailainen soutaa. LOL.

Saastaisuudestaan huolimatta Ganges on hinduille pyhä joki. Hindut uskovat sen saavan alkunsa taivaasta, ja että ihminen vapautuu synneistään peseytymällä siinä. Varanasi itsessään on myös hindujen pyhä kaupunki, ja hindut tulevat sinne erityisesti viimeiselle pyhiinvaellusmatkalleen, sillä hindut uskovat, että mikäli kuolee Varanasissa, se on oikotie taivaiseen. Kuollessaan hindut myös toivovat, että heidän tuhka sirotellaan Gangesiin.

Aamusuihkut. Meille riitti kylmä suihku meijen guesthousessa...

Yhtenä päivänä käytiin kävelyllä Burning Ghatseilla. Varanasissa on useita Burning Ghatseja, joissa ruumiit siis poltetaan, kuuluisin niistä on Manikarnika Ghat. Burning Ghatseilla rakennetaan yhenlaisia kokkoja, joiden päälle ruumiit laitetaan levolle, ja jotka sitten sytytetään palamaan. Siellä näin ruumiiden palavan. Se herätti outoja tunteita. Hindujen mukaan on myös olemassa viis syytä, miksi ihmistä ei voi polttaa: guruja, eikä pyhiä miehiä voi polttaa, alle 12-vuotiaita lapsia eikä raskaana olevia naisia voi polttaa, eikä lepraisia eikä kobran puremaan kuolleita. Ne ruumiit sitten viskataankin (ymmärtääkseni näinä päivinä laittomasti) sellaisenaan Gangesiin.

Burning Ghat. Tuolla palaa ruumiita.

Polttopuita tulevia hautajaisia varten.

Yhtenä päivänä vuokrattiin kuski ja auto ja lähettiin tsekkailemaan mestoja. Käytiin muun muassa Sarnathissa, jossa Buddha oli kokenut ensimmäisen valaistumisensa sekä Varanasin yliopistoalueella. Yliopistoalue oli ihan kuten opaskirjassa sanottiin: kuin olis saapunu toiseen maahan. Kaikki siellä oli siistiä ja järjestelmällistä. Ei liikenneruuhkia, ei meteliä, vaan kauniita rakennuksia ja puutarhoja. Kuski (joka oli muuten melkonen paksu-pate) halus meidät viedä syömään Burger Kingiin. No, ei ollu meijen suosikkiajatus, mutta myönnyttiin. No, ei muuten ollukaa ihan se Burger King, mihin me länsimaissa ollaan totuttu, vaa oliki joku paikallinen pikaruokala, joka valmisti burgereiden sijasta paikallista pikaruokaa... Näiden ekskursioiden jälkeen me oltas viel haluttu mennä ajelee ympäriinsä (koska oltiin vuokrattu kuski+auto kaheksaks tunniks, josta puolet oli viel jäljellä), mut kuskillehan tämä ei sit käynykää, ku hänen mielest meijen ajelut siltä päivältä oliki jo absolut?! No, takaisin guesthouselle ja reklamaatio. Lopulta sitte päädyttiin kompromissiin, että ajelut on ajeltu, mutta me maksetaan vaan neljästä tunnista. No, sanomattakin varmaa on selvää, että uloskirjautuessa guesthousesta ja laskua maksaessa ei se taksin hinta nyt sit ollukkaa ihan selvä. Lopulta väännön ja käännön jälkeen me maksettiin se, mistä oli sovittu. Mut miks aina näin?

Sarnathissa.

Varanasissa käytiin myös aivan ihanassa Blue Lassi-nimisessä piskuisessa lassi-kahvilassa, jossa on kehuttu olevan Intian parhaat lassit. Täytyy myöntää, että ne oli aivan sairaan hyviä, mut ihan en täysin varauksetta allekirjoittais, että on parhaat lassit, mitä oon ikinä Intiassa imaillu. Useempaan kertaan siel kyl käytii, et oli ne sen verran hyviä. Varanasissa on myös valtion ylläpitämä Bhang Lassi-kauppa, josta saa siis ganjalla höystettyjä lasseja. Ihan vaan suuremman tajunnan saavuttamiseks, näin, ku pyhässä kaupungissa ollaan...

Lasseilla.

Bhang

Kokonaisuudessaan Varanasi ei ollu kyllä mua varten. Liikaa hajuja, liikaa meteliä, liikaa kulkuneuvoja, liikaa ihmisiä. Liikaa kaikkea. Ja jotenki musta se kaikki saastaisuus peitti kyl kaupungin pyhyyden alleen. Mut oli hieno kokemus siellä käydä, enkä nyt vannois, etten koskaan enää uudestaan mene.