Sumatra: Bukit Lawangan ja pikavisiitti Toba järvelle

Lombokista lennettiin Medaniin Jakartan kautta. Medanista tarkotus oli ottaa bussi Bukit Lawangiin, mutta kroisos-reissaajina päädyttiin sit kuitenkin jotenki yksityisautoon. Joka siis makso huimat 40€. Matkaa kesti kuitenkin lähemmäs viitisen tuntia. Ja meitä käytettiin matkalla kaupoilla, rahanvaihdossa ja apteekissa. Kuski meille kertoi, että ei voi perille asti meitä meidän guesthouseen ajaa, vaan loppumatka meijen pitää kävellä. Oltiin tästä hyvin pöyristyneitä, eikä millään meinattu hyväksyä, että auto ei vie meitä ovelle. No, perille saavuttua syyykin hyvin nopeasti selvis: sinne ei mennyt minkään sorttista tietä, mitä mikään auto voisi ajaa. Siispä palkattiin paikallinen herra kantamaan mun laukku (ei, en jaksais kantaa mun 17kg rinkkaa plus 30kg sukellusvälinelaukkua). Eikä se kävelymatka sinne sit ottanukaa, ku alle kymmenen minuuttia. Perille saavuttaessa meitä odottikin tosi ihana paikka: Rainforst Guesthouse. Guesthouse oli ihanalla paikalla, ja työntekijät paikassa olivat aivan ihania. Huone ei ollut häävi (vaikka otettiin vähän paremman luokan pahnat alle), siel ei muun muassa ollu peiliä eikä lavuaaria. Mut hyvästi pärjättii ilman. 

Bukit Lawang

Rainforest Guesthouse, Bukit Lawang

Joo, jännästi ei autot aja näillä "teillä"... Bukit Lawang

Rainforest Guesthousen kissunpennut

Apinat hyppeli guesthousen katoilla ja kävivät öisin ja aamuisin ryöstöretkillä. Apinoille kelpas muun muassa mun juustotikkuset ja Minnan suolapähikinät. Apinoilla oli myös tarve levittää meijen vessaroskis, joka oltiin tyhmyyttämme jätetty huoneen ulkopuolelle, jotta henkilökunta sen tyhjentäis. No ei kerenny henkilökunta tyhjentää sitä, ku apinat oli vikkelämpiä. Oli muuten herkkua niitä paskapapereita sieltä pitkin kuistia keräillä. NOT. Yhellä apinalla oli myös tarve tulla röyhkeesti istuskelee meijen kuistin kaiteelle, ja kun sitä siitä yritettiin alkaa hätistellä pois, ni se hyväkäs katto meitä ja kusi siihen! Ja kaupantekijäisiks viel alko sähiksee meille hampaat kiiltäen. Et sillälailla.

Apinat ryöstöretkellä

Bukit Lawang

Bukit Lawang

Pieni päiväkävely ja soppeli punotus naamalla... Bukit Lawang

Bukit Lawang

Käytiin paikallisilla markkinoilla, Bukit Lawang

Ja johan oliki markkinat... Bukit Lawang

Bukit Lawang

Käytiin (eli Minna kävi, mie nössönä en uskaltanu) lepakkoluolassa. Bukit Lawang

Bukit Lawang

Kumipuumetsä, Bukit Lawang

Muutaman päivän oleskelun jälkeen buukattiin meille kahen päivän viidakko-trekki. Trekki olikin huisi. Ennen sitä meitä ”peloteltiin”, että trekki on tosi vaativa, ja että viidakossa ei mene mitään valmiita polkuja, jne. Oltiin pikkasen kusi sukassa siitä, että mitenköhän fysiikka riittää, ja mitähän tästä tulee. No, olihan siellä jyrkkiä laskuja ja nousuja, mut ei se ollu lähellekään niin vaativa, mitä odotettiin. Myönnettävä kuitenkin on, että hiki tuli ja jalkoihin meni, ninku Mehu-Jannekin osas hienosti jo ilmaista. Ja kyllä, siellä meni ihan selkeitä polkuja, ei ollu mitään machetella raivattava kulkuväylät-tyyppistä toimintaa... Nähtiin myös kaheksan orankia, kaks paviaania ja liuta muita pikkuapinoita. Yövyttiin tehdyillä laavuilla joen rannassa. Peseytymässä käytiin hyisen kylmässä joessa. Seuraavana päivänä sitten palattiin guesthouseen takasin eräänlaisella kumiveneellä, joka oli itsetehty sitomalla neljä traktorin sisäkumia peräkkäin kiinni toisiinsa. Mieletön oli myös paluumatka. Harmittamaan jäi, että otettiin vaan yhen yön vaellus, olis ehdottomasti pitäy ottaa ainaski kahen, ellei jopa pidempikin vaellusreitti. Vaellukselta palattuamme Minna kävi ekana suihkussa, mutta vesi kivasti loppukin kesken, ja Minna joutu pullovedellä huuhtelemaan hoitoaineet hiuksista. Siinä sitte odottaessa meniki yli kolme tuntia, että siellä saatiin viat fiksattua, ja pääsin suihkuun. Aloin muuten olla siinä kohtaa melko valmis jo peseytymään...

Orankia nähty!

Myös paviaania nähty!

Lounas

Viidakon kuningattaret

Päivän trekki takana ja leidit hyvännäkösinä perillä yöpaikassa.

Valitettavast kuvat ei kerro ollenkaa siitä, kuinka paljon vettä tuli!

Bukit Lawangissa sitten vielä muutama päivä oleiltiin, jonka jälkeen lähettiin turistiautolla kohti Toba-järveä. Sinne mentäessä meil oli upee, ehkä puoltoist metrinen vanhempi herra meijen kuskina. Joka kerta, kun ajettiin poliisien ohi kuski osoitti sormella ja totes: ”oranki”. Ja nauro. Kuskilla oli myös kova tarve availla ikkunaa ja vislailla naisille. Ja nauraa päälle. Ja leikisti melkein ajaa koirien ja lasten yli. Ja nauraa. Kuski puhu vissii viis sanaa englantia, jotka oli: toilet, food, orangutang ja smoking time. Smoking time oliki siinä pirssissä huomattavan usein, kuski tais vetää sen kaheksan tunnin aikana meinaa puoltoista askii röböö... No, itse Toba-järvi on siis syntyny noin 74 000 vuotta sitten, kun Toban tulivuori on purkautunu edellisen kerran. Toban purkaus on suurin tiettävästi tapahtunu tulivuorenpurkaus maapallolla. Ton purkauksen sanotaan vaikuttaneen myös koko ihmislajin evoluutioon, koska tiettävästi purkauksen jälkeen ihmisiä ei jääny eloon kuin joitain tuhansia, ja kaikki nykyihmiset on niiden perillisiä. Toba-järvi on suurin vulkaaninen järvi maailmassa. Matka Toballe kestikin yli kaheksan tuntia, ja perillä oli jo pimeetä, kun sinne päädyttiin. Vene kuljetti meijet suoraan meijen siitä rannalta varaamaan guesthouseen. Guesthousessa käytiin suihkussa ja päivällisen jälkeen suunnattiin kohti paikallista baaria live-musaa kuuntelemaan. Saatettiin vetästä pienet sievät. Seuraavana päivänä käveltiin Tuk Tuk-kylä ympäri ainoostaan todetaksemme, että kylä oli kerrassaan autio. Siel ei ollu ei niin ketään eikä niin yhtään mitään. Kaiken kruunas viel se, että Borneolla poltettiin sademetsiä (joka tietty muutenkin ajatuksena jo on kuvottava, että sademetsiä poltetaan, jotta voidaan rakentaa tilalle palmuöljy-plantaaseja yms.), jonka seurauksena koko ilma oli sankkana savusta. Kaikkien hehkuttamat upeat maisemat ei meille siis missään vaiheessa avautuneet, koska näkyvyys järvelle oli mitätön. 
 

Siellä se Samosir-saari siintää Toba-järvellä.

Toballa kohti Samosiria.

Tuk Tukin kylä. Autio.

Mainitsinko jo, että autio oli? Ketää ei missään ollu tekemäs mitää. Todella outoa. Tuk Tuk.

Krääsää. Ja yks puoti myi pahanmielen kilpikonnaa. En tukka!

Mieletön bisnes-kombo: sieniä ja pyykkäystä. Lollikset. Tuk Tuk.

Tuk Tuk

Tuk Tuk

Savu Borneolta saapu ja peitti kaiken alleen. Tuk Tuk

Tää surullinen näky oli vastassa niin monessa paikassa. Portit ja ukset sulki. Tuk Tuk

Pikkuhiljaa meille siinä sitten kypsy ajatus, että mitäs jos vaan sittenki mentäs takasin Bukit Lawangiin... Ja siitä äkkiä sitten sanoista tekoihin ryhdyttiinki, ja ennen, ku huomattiinkaan, oltiinki jo pakattu tavarat ja istuttiin autolautassa kohti mannerta... Sieltä sitten vuokrattiin auto ja kuski ja nokka kohti Bukit Lawangia! Perillä oltiin about viideltä aamulla, ja siellä onneks oli meitä huone odottamassa. Oltiin siis sinne soitettu ja ilmotettu, että paluumuutto tapahtuu aamuyöllä. Oltas siis toki oltu jo aikasemmin perillä, mut meijen kuski eksy. Siellä oli tienviitta (joka mekin siis huomioitiin), jossa oli Bukit Lawang oikealle, ja kuski käänty vasemmalle. No, ei alettu siinä sitten indonesialaista kuskia opettamaan, että minne pitää ajaa, koska oletettiin, että hän saattas jopa tietää minne menee. Ei pitäs alkaa olettamaan. Koska noin puolen tunnin suhailun jälkeen selvis, että kuskillahan ei ollukkaa aavistustakaan siitä, minne oli menossa. Siinä kohtaa alettiin neuvomaan. Kuski oli vähän näreissään, siitä, ettei kerrottu aiemmin, ja oli vähän sitä mieltä, että vikaan ajo oliki meijen syytä?! Oltiin, että nyt hei tyypit! Kai me nyt oletettiin, että kuski tietää minne mennä ilman, että suomalaiset typykät alkaa neuvomaan.

Ja tuosta sitten autolautalla maihin ja takasin kohti Bukit Lawangia. Miten mulla on vähän deja vu... Ehkä tää on vaa Minnan ja mun juttu, että aina pitää matkustaa kauas nähdäkseen lähelle...

Loppuloma me sit chillattiinki tutussa Rainforest Guesthousessa, syötiin hyvin ja vähän tissuteltiin Bintangia. Rentouttavaa ja ihanaa. Vikana yönä tehtiin sitten taas sellanen järkipäätös, ettei nukuta ollenkaan, ehtihään sitä koneissa ja kentillä sitten... Lähtö siis oli neljält yöllä, et ei siin kummosia unia olis kerenny nukkuakaan. Kentällä sit mulla hullut raivot matkatavaroiden takia. Raivot eli itkut, kiukut ja huudot. Lopulta sitten pääsin koneeseen, ja uni tulikii välittömästi. Jännästi. Todella perseestä oli se, että mun säätäessä mun matkatavaroita Minna sääti tietty omiaan, ja sit yhtäkkiä mulle tuliki niin kiire (ku kädestä pitäen mua lähettiin koneeseen ohjaamaan), ettei ehitty toisille kunnon heippoja sanoa. Onneks toimi netit, ni pystytti sentää viestittelee.

Bukit Lawang

Bukit Lawang

Bukit Lawang

Bintangia kämpillä.

Mulla sitte koneenvaihto (13 tuntia) Singaporessa. Siellä olin törkee ja söin sekä Burger Kingissä että Subwayssä. Koska voin. Ja arvatenkin jonkinasteinen krapula oli päällänsä. Koko vaihtoaika meni aikalailla sekä Minnan (joka odotti Jakartassa vaihtoa) että muiden kavereiden kanssa tsättäillessä. Jossain vaiheessa iltaa Minna sitte laitto viestin, että sen jatkolento Hong Kongiin oli peruttu, ja Minna joutu jäämään Jakartaan yöks. Sitähän siinä kohtaa just muuten kaipaskin... Ite pääsin onneks ajallaan Manilan koneeseen, ja kohti Filippiinien seikkailua!

Näin se homma eteni. Hyvännäköst settii...

Jäähyväiset mun paratiisisaarelle eli visiitti Gili Trawanganille

Saarelle saavuttiin tosiaan ikävällä Semaya Onen pikaveneellä, mutta kyydityksen jälkeen olo oli mahtava, kun sai varpaat upotettua tuttuun valkoiseen hiekkaan. Ai että, olinkin jo kaivannut tuota pientä saarta! Ensitöikseen käytiin moikkaamassa pojat ja mun työkaverit ja sit suihkutteluhommien jälkeen kohti Gili T:n yötä! Jotta kaikki ei kuitenkaa ihan liian iisisti menis, ni tokihan heti Minnan käytyä suihkussa tuliki tuttu-puttu sähkökatkos. Joka tietty tarkottaa sitä, että mun residenssissä myös veden tulo lakkaa. Welcome to Indonesia! No, ei muuta, ku kamat messiin ja kävin pomon luona suihkussa. Jos siitä jotain hyvää, niin sainpahan lämpimän suihkun (koska mullahan ei kotona tietty lämmintä vettä ole). No, suihkutteluhommien jälkeen sitten Karin ja Esan kanssa päivälliselle ja yöhön. Kari siitä sitten jo kesken ruuan poistukin takavasemmalle valitellen huonoa oloa. Seuraavana päivänä Karin huono olo jatkukin ja Esa liittyi Karin seuraan. Pojat oliki sitte aika lailla vuoteenomia koko loppuajan saarella. Ei kiva. No, me onneks edes ekana iltana Esan ja Minnan kanssa jaksettiin bailaa, ja pääsin maistattamaan heillä saarella niin kuuluisaa herkku-shottia eli Vodka Jossia! Jes!

Hyvännäkösenä Lava-baarissa.

Kuten mainittu, todella ikävää oli, että herraseura eli Kari ja Esa olivat lähes koko saarella oloajan kipeitä. Tavanomaisin näky oli, kun poikia mentiin moikkaamaan, että siellä ne makasivat kylki kyljessä prinsessasängyssään omassa bungalowissaan. Harmillisesti tästä näystä ei ole muita valokuvia, kuin mentaalisia. Ja näky onkin ehkä ikuisesti painautunut mun verkkovalvoille.

Trawanganin kadut. Itsenäisyyspäivän kunniaks (17.8.2015 Indonesia juhli 70:ttä itsenäisyysvuottaan) koko Trawanganin pääkatu oli koristeltu Indonesian lipun värisillä sateenvarjoilla. Ja edelleen syyskuussa monin osin sateenvarjoja oli vielä paikoillaan.

Ja koska oltiin Gileillä, käytiin tietty myös sukeltamassa. Ai että, miten oliki ihana olla takasin vedessä! Ja taas oli vaiks ja niin kuinka paljon bongattavaa! Myös Minna uskaltautu muutamaan kertaan pinnan alle, jes! Kerran käytiin yhdessä Minnan ja Esan kanssa sukeltaas ja poseeraamas pinnan alla. Tiedän myös jo etukäteen, että sukeltamista mulle tulee ihan järjetön ikävä! Nää nyt onkin sitten viimiset sukellukset Gileillä. Viimiset ainakin piiiitkään piiiitkään aikaan.

Harjoittelua rannalla ja kohti sukellusta meijen upeella Charlie-veneellä.

Halik

Halik

Green Turtle ja Hawksbill Turle, Halik

Green Turtle ja Esa, Halik

Map Puffer ja Esa. Ai miten onkin taitava kuvaaja ollu ottamassa tätä kuvaa... Halik

Perussettiä, näitä kaikkia näkee päivittäin (Clown Triggerfish, meritähti, Ghost Pipefish, Banded Seasnake, Mantis Shrim ja Giant Moray Eel), Halik ja Bounty.

Mustakalat on upeita! Aina! Trawangan Slope.

Bluespotted Stingray ja Ribbontail Stingray, Shark Point.

Whitetip Reefshark, Shark Point.

Eagle Ray, Deep Turbo.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin oli ilo lopettaa sukellukset. Seuraavaan kertaan, Gilien vedet!

Sukellusten lisäksi päivät Gileillä kulu turreillessa ympäri saarta. Joka päivä käytiin päivällisellä mun kavereiden kanssa, ja useana iltana siitä sitten vielä bailuille. Ihanaa oli kaikkia nähä, ja ikävä alko tulla kaikkia tyyppejä jo sillon, ku me saarella oltiin. Minnan kanssa yks päivä polkastiin saari ympäri, muuten lähinnä käppäiltiin ja makoiltiin biitsillä.

 

Drinksua ja hedelmäsalaattia. Myös vuohta kiinnostaa meijen eväkset.

Auringonlaskukeinut, Ombak Sunset.

Aurinko laskee Balille, Agung tulivuoren taakse.

Drinksuja ihanien leidien kanssa, Sama Sama Reggaebar.

Layla ja maailman ehkä sympaattisin kissa (jolla ehkä on down?!)

Gileiltä sitten lopullinen lähtö tehtiin Lombokiin, jonne mentiin mun työpaikan (tai kai nyt voi jo sanoa, että entisen työpaikan) veneellä. Venematka olikin melkosta kyytiä ja vene keikutti ees taas ja vettä roiskui jopa katolle asti. Eikä ollut muuten ainut paikka, mistä vettä roisku, meinaa kyllä sitä jonkin verran tirahti myös silmistä. Oli todella outo, surkea ja haikea olo, kun taakseen katto ja mitä kauemmas horisonttiin Gili Trawangan jäi. Päässä pyöri monenlaisia ajatuksia. Taakse jäi monta rakasta ystävää, saari täynnä muistoja, eikä mitään ajatusta siitä, koska seuraavan kerran palaan tai saati tapaan ystäviäni, jotka eivät sillon enää saarella ole.

Mun rakas Lola <3 Niin ikävä tulee!

Kohti Lombokia, Gili Trawangan taakse jää...

Lombokissa viime hetket työkavereiden kanssa.

Tavaraahan mulla oli vaivaiset 47 kiloa plus käsimatkatavarat, jotka oli lisäks sen 7 kiloa. Rinkka, matkalaukku, reppu ja käsilaukku. Että sillälailla. Suurimman osan painosta tietty täytti mun sukelluskamat. Oli toki kiva, kun työkavereiden kanssa Lombokiin mentiin, että mun kamat autettiin sekä veneeseen että veneestä maihin. Lombokissa sitten käytiin poikien kanssa viimeisellä ehtoollisella, jonka jälkeen muutaman tunnin yöunien jälkeen lähettiin kohti lentokenttää.