Vikana päivänä Moskovassa oli tosiaan talvi saapunu kehiin... Aamulla lähtiessä oli kadut lumessa.
Lopulta päästiin asemalle. Näistä kuvista, näistä tilanteista sitten junalla kohti Irkutskia.
Ei sitä ehkä ihan täysin edes lähtiessä taajunnu, et mitä tarkottaa, että on seuraavat 80h ja 40min junassa. Edessä oli siis se, että seuraavat kolme aamua herää junasta...
Tyylitaju on travellerin etuoikeus.
Oltiin koko matkan Moskovasta Irkutskiin koko junan ainoat ei-venäläiset. Koko junasta löyty yks kundi, joka puhu edes vähän englantia. Ihmiset oli huomattavasti ystävällisempiä, ku Moskovassa. Kielimuuri tosin oli valtaisa ja esti aikalailla tutustumasta keneenkään. Ja kielitaito siis viel heikompaa, ku Moskovassa.
Onneks saatiin junan vikasta vaunusta makuusijat, ettei hirveetä trafiikkia tapahtunu meijen vaunussa. Vaikkakin jonnin verran trafiikkia sielläkin oli. Venäläisille rööki maitto, ja jatkuvasti jengi lappas röböllä. Osa vaunuista (meijenkin ehkä loppuvaiheessa matkaa) hais kuolemalle. Maustemakkara, valkosipuli, rööki, hiki ja pesemätln ihminen = upee cocktail. NOT.
Ekana päivänä mun alakerran rouva tarjos suklaata ja autto nostaa rinkkaa yläritsalle, toisena päivänä alakerran uus asukas, nuorempi kundi, haki mulle provonikilta (eli voimakkaalta hineltä haisevalta ja tiukalta junaisännältä) mukin, ku katteli ehkä säälivästi, ku jurpo turre joi teetään muovikiposta, vaikka olis kunnon teelasejakin tarjolla...
Junassa oli myös saatanallisen kuuma. Eli pelko siitä, että Siperian pakkanen hiipii junaan sisään oli turhaa, nimittäin lämpötila junassa oli koko matkan 25-27 astetta. Ei ollu herkkua se.
Maisemat oli melko kuivat, eikä kauheest poikennu Suomesta. Paitsi ne kaikki kohdat, jossa oli asutusta. Ne näytti siltä, että oltas tehty aikamatka 80-luvulle. Mikään noissa maalaismaisemissa on meinaan tuskin muuttunu sitten 80-luvun. Karua oli.
Kaikki alkumatkan kuvat myös tuhoutu, ku muistikortti oli jotenki viallinen :( Mut sinänsä suurta onnettomuutta ei tapahtunu, koska maisemat oli about samat koko ajan. Muutama upee otos musta ja Laurasta tosin jäi nyt meijen neljän muistin varaan. Toisaalta ehkä hyvä niin...
Junasta otettiin paikat karjavaunusta eli platskartnysta. Vaunussa oli 50 makuupaikkaa, ei suljettavia ovia eikä juuri seiniäkään.
Mun koti reilun kolmen vuorokauden ajan. Mul oli yläbunkka ja alakerran "kämppis" vaihteli matkan aikana. Me oltiin meijen vaunus ainoat, jotka jyskytti koko matkan Moskovasta Irkutskiin.
Kaksi väsynyttä matkustajaa.
On ok säilyttää salamia matkan ajan röökikopissa. Myös turvallisuudessa löytyy.
Lopulta sitten yöllä vähän ennen kolmea oltiin perillä Irkutskissa. Ja voin todeta, ettei hetkeäkään liian aikasin. Varattiin Moskovasta käsin Irkutskin hostelli valmiiksi, koska haluttiin, että hostellin henkilökunta noutaa meijen yöllä asemalta. Luojan kiitos, siellä "Katri Kallonen"-lapulla varustettu mies meitä asemalla odottelikin.
Nyt siis Irkutsk. Ainakin seuraavat pari yötä.
Lopulta päästiin asemalle. Näistä kuvista, näistä tilanteista sitten junalla kohti Irkutskia.
Ei sitä ehkä ihan täysin edes lähtiessä taajunnu, et mitä tarkottaa, että on seuraavat 80h ja 40min junassa. Edessä oli siis se, että seuraavat kolme aamua herää junasta...
Tyylitaju on travellerin etuoikeus.
Oltiin koko matkan Moskovasta Irkutskiin koko junan ainoat ei-venäläiset. Koko junasta löyty yks kundi, joka puhu edes vähän englantia. Ihmiset oli huomattavasti ystävällisempiä, ku Moskovassa. Kielimuuri tosin oli valtaisa ja esti aikalailla tutustumasta keneenkään. Ja kielitaito siis viel heikompaa, ku Moskovassa.
Onneks saatiin junan vikasta vaunusta makuusijat, ettei hirveetä trafiikkia tapahtunu meijen vaunussa. Vaikkakin jonnin verran trafiikkia sielläkin oli. Venäläisille rööki maitto, ja jatkuvasti jengi lappas röböllä. Osa vaunuista (meijenkin ehkä loppuvaiheessa matkaa) hais kuolemalle. Maustemakkara, valkosipuli, rööki, hiki ja pesemätln ihminen = upee cocktail. NOT.
Ekana päivänä mun alakerran rouva tarjos suklaata ja autto nostaa rinkkaa yläritsalle, toisena päivänä alakerran uus asukas, nuorempi kundi, haki mulle provonikilta (eli voimakkaalta hineltä haisevalta ja tiukalta junaisännältä) mukin, ku katteli ehkä säälivästi, ku jurpo turre joi teetään muovikiposta, vaikka olis kunnon teelasejakin tarjolla...
Junassa oli myös saatanallisen kuuma. Eli pelko siitä, että Siperian pakkanen hiipii junaan sisään oli turhaa, nimittäin lämpötila junassa oli koko matkan 25-27 astetta. Ei ollu herkkua se.
Maisemat oli melko kuivat, eikä kauheest poikennu Suomesta. Paitsi ne kaikki kohdat, jossa oli asutusta. Ne näytti siltä, että oltas tehty aikamatka 80-luvulle. Mikään noissa maalaismaisemissa on meinaan tuskin muuttunu sitten 80-luvun. Karua oli.
Kaikki alkumatkan kuvat myös tuhoutu, ku muistikortti oli jotenki viallinen :( Mut sinänsä suurta onnettomuutta ei tapahtunu, koska maisemat oli about samat koko ajan. Muutama upee otos musta ja Laurasta tosin jäi nyt meijen neljän muistin varaan. Toisaalta ehkä hyvä niin...
Junasta otettiin paikat karjavaunusta eli platskartnysta. Vaunussa oli 50 makuupaikkaa, ei suljettavia ovia eikä juuri seiniäkään.
Mun koti reilun kolmen vuorokauden ajan. Mul oli yläbunkka ja alakerran "kämppis" vaihteli matkan aikana. Me oltiin meijen vaunus ainoat, jotka jyskytti koko matkan Moskovasta Irkutskiin.
Kaksi väsynyttä matkustajaa.
On ok säilyttää salamia matkan ajan röökikopissa. Myös turvallisuudessa löytyy.
Lopulta sitten yöllä vähän ennen kolmea oltiin perillä Irkutskissa. Ja voin todeta, ettei hetkeäkään liian aikasin. Varattiin Moskovasta käsin Irkutskin hostelli valmiiksi, koska haluttiin, että hostellin henkilökunta noutaa meijen yöllä asemalta. Luojan kiitos, siellä "Katri Kallonen"-lapulla varustettu mies meitä asemalla odottelikin.
Nyt siis Irkutsk. Ainakin seuraavat pari yötä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti