Kun minä kotoani läksin: Tablas & Boracay

Lento Tablasiin kesti vaan tunnin ja se meniki silmänräpäyksessä. Kentällä sitten mun kaveri Starr oli mua äitinsä kanssa vastassa. Tablasin kenttä oli pienin kenttä, millä oon koskaan ollu. Se oli jopa pienempi, ku se Turun navettaa muistuttava mesta, jota lentokentäksi kutsutaan. Kentältä meni vaan puolisen tuntia, että oltiin perillä Starrin kotona. Ja minkälainen mesta! Oli rehellisest yks kauneimpia paikkoja, mitä oon nähny. Yli kymmenen metrin korkeuteen rakennettu jäätävän kokonen bambu-talo uima-altaineen ja upeine näköaloineen ja kaikkineen. Starrin vanhemmat ovat sen talon sinne itse rakennuttaneet joitain vuosia aiemmin.

Starrin koti

Näkymiä ja elikoita Starrin pihamaalla.

Tablasissa me yhtenä iltana käytiin Starrin perhetuttujen luona grillibileissä iltaa istumassa, toisena päivänä käytiin vähän ajalees moottoripyöräl. Ja siis kirjaimellisesti vähän, koska moottoripyörä hyyty reilun parinkymmenen minuutin ajelun jälkeen jonnekki keskelle ei mitään. Onneks Starrin äiti meidät sieltä kävi poimimassa talteen. No sitten mentiinki köllimään uima-altaaeseen ja chillaus sai vaan luvan jatkua. Seuraavana päivänä mentiin autolla kylille, ja oli tarkotus lähteä iltapäivästä kattelemaan paikallisia nähtävyyksiä. Autohan oli tästä eri mieltä ja lasetti kaikki öljyt pihalle. Eli just näin. Eli ei kiertoajeluita millää moottorisoidulla värkillä... En tosin voi sanoa, että olisin kauheen surullinen ollu siitä, että jouduttiin siellä Starrin kotona hengailemaan... Siellä me aikaa vietettiin kokkaillen, leffoja katsellen, uima-altaassa elostellen ja niiden lemmikkiapinan kanssa leikkien. Joo, niil on lemmikkiapina. Makaki-apina, joka on poika nimeltä Bella. Ne oli aluks pitkään luullu, että se on tyttö, mut sit ilmeni, että oliki poika. Mut Bella-nimi jäi. Telkkarista katseltiin myös Asia's Got a Talent-ohjelmaa, jossa esiinty (ja lopulta voitti myös) aivan käsittämättömän upee varjotanssiryhmä nimeltä El Gamma Penumbra.

https://www.youtube.com/watch?v=1ReuOnKSi0s

Bella ja koirut leikkii.

Viis päivää tosiaan vietettiin Tablasissa, josta sitten tehtiin siirtymä Boracaylle. Matka kesti nelisen tuntia. Autolla satamaan, josta veneellä Boracayn ”satamaan” (ja tää satama ja saari ei viel varisnaisesti ollukkaan itse Boracay vaan jonkilainen kauttakulku-saari),josta sitten vielä toisella veneellä itse Boracaylle, josta sitten vielä jeepneyllä hotellille.

Kohti Boracayta

Boracay oli kallis. Meijen eka hotelli makso 1500P yöltä (eli 30€!!!), wtf?! Ei missään nimessä kohdannut hinta ja laatu! Sijainti oli joo loistava, mut aivan törkeen ylihinnoteltu. Kahen päivän päästä Boracaylla alko tolkuton vesisade ja myrsky, jotka kestivätkin sitten loppuajan. Ja vettä tuli siis about koko ajan. Jes. Eiku, NOT. Se nyt osaltaan vähän spoilas fiiliksiä ja meininkejä, mut enpä nyt kyl muutenka ihan liikaa Boracaysta perustanu. Siellä sateessa sitten ei kyl kiinnostanu oikee millekkää alkaa. Eikä oikeestaan alettukkaa. Syötii ja juotii ja maattii meijen ilmastoidussa huoneessa.

Hyvännäkönen lookki hieronnan jälkee...

Pikkusen yössä!

Paikallisia herkkuja...

Hmmm. Krootiilin syömisestä en tykkää!

Yks ilta käytiin upeessa Monglialaisessa ravintolassa syömässä, se oli huisi! Hyvää buffet-ruokaa ja huikeita tanssiesityksiä, tykkäsin! Suunnittelin myös tekeväni muutaman sukelluksen, mut perustuen muiden kokemuksiin, käsittämättömän koviin hintoihin ja paskaan keliin päätin, ettei taida olla minkää rahan arvosta. Välistä siis jäi.

Turret poseeraamassa mongolialaisessa.

Parin päivän sateiden jälkeen tosiaan kaduilla oli nilkkoihin asti vettä. Ei ollu ihan niin paha, ku pari vuotta sitten Phnom Pehnissä, mut riittävästi, et harmistus oli läsnä. Sunnuntaina Starr olis sitten halunnu lähtä sieltä takas kotiin, mut kaikki veneet oli peruutettu, koska myrsky ja taifuuni-varotus päällänsä. Lopulta Starr joutu olla siel viel muutaman päivän senki jälkee, ku mie jo lähin. Lähtöpäivänä olinki ajansäästämiseks kentäl viitisen tuntii ennen lentoa (jotten vaa myöhästyis...). Liian kauan. Aivan liian kauan. Tuntien kuluessa ja päivän edetessä alko myös jännitys kasvaa sitä mukaa, mitä useamman lennon perään ilmotustaululla alko ilmestyy punasta tekstiä: CANCELLED. Onneks sain huokasta helpotuksesta, mun lento lähti ajoissa. Olin meinaa enemmän, ku valmis lähtemään.

Upee plakaatti rantabaarissa Boracayssa. Pullot pysy ehjinä, vaikka puhuri olikin kova.

Riittäväst vettä mun makuun.

Boracay ei vaan mitenkään ollu mun paikka. Ehkä vika siinä, että en todella osannu odottaa, että Boracay on niin turistoitunu ja aivan, ku mikä tahansa muukin ”pakettimatka-kohde”. Boracayn saari ei juuri ollu Trawangania isompi, mut aivan totaalisen erilainen. Aivan tupaten täyteen rakennettu ja jopa rantatie oli täynnä kansainvälisten ketjuen ravintoloita. Löyty niin Mäkki, Pizzahut kuin Starbucksikin... Hmmm. Myös matkamuistomyymäälää oli kylki kyljessä. Pieniä ahtaita kujia täynnä kauppoja ja ravintoloita ja toisiinsa kiinni rakennettuja hotelleja. Ranta oli eittämättä kaunis (sillon, ku ei satanu): melkein neljän kilometrin mitalta valkoista hiekkaa, huojuvia palmuja ja turkoosia vettä. Siellä sitten se tarpominen vesilätäköissä, sateen pidättely hotellilla ja reidet ja pohkeet täynnä kuraroiskeita saiki mut kirkkaasti muistamaan, et minkä takia en halunnu jäädä Gileille toiseks sadekaudeks...