Kun minä kotoani läksin: Kerran käytiin yhellä muurilla ja se oli valtava

Päätettiin Lauran kanssa pitää pieni breikki elostelussa, ja lähettiin kahen yön reissulle Kiinan muurille. Retki oli hyvin erilainen, mitä ehkä odotti. Ei huono, ei pettymys, erilainen. Kiinan muuria on osittain restauroitu, ja pääasiassa sitä voi mennä päälistelemään vaan niille paikoille. Tosin niitä paikkoja on monia. On myös jotain paikkoija, joissa pääsee sitä ränsistynytty muuria pällistelemään myös.

Me valittiin kohteeksemme Badaling, joka lienee se kaikkein turistoitununen mesta. Sitä miksi niin teimme, ei tarina kerro (koska yleensä pyritään ennemminkin etsimään alternatiivi pahimmille turre-helveteille). Mut se on myös siis pisin yhtämittainen restauroitu pätkä. Badalingin osuus muurista on rakennettu 1500-luvulla Ming-dynastian aikaan, ja se on muurista ensimmäinen paikka, joka on avattu turisteille. Oli siis kivasti auki myös meille.

Ja kuten kuvasta huomaa, myös muutama muu turre oli kiinnostunu...

Badalingiin mentiin Pekingistä junalla, joka makso vähän päälle euron. About puoltoista tuntia kesti. Siellä majoiteuimme aivan turisti-muuri-alueen vieressä olevassa kylässä, jonka nimee en enää muista. Meijen majapaikka oli tosi kiva ja halpa, siinä ei ollu mitään valittamista. Outoa oli, että me oltiin majapaikan ainot asukkaat. Ja viel oudompaa, et about koko kylän ainoot ihmiset. Tai okei, kerran Laura näki herran kokkihattu päässä kadulla. Mut siis oikeesti. Mesta oli täynnä hylättyä taloa ja sulki olevaa ravintolaa, puotia ja majataloa. AJoittain oli tosi spooky-olo, ja se oli oikeesti melkonen aavekaupunki. En oo koskaan ollu missään vastaavassa paikassa. Tunne oli sanoinkuvailemattoman outo. Ja siis koska mestat ei ollu aivan täysin ränsityneitä tai mitään. Kylän tarina ei koskaan meille selvinny, koska eihän meijen majatalossa oikee englantia puhuttu, et oltas voitu alkaa kyselee kupletin juonta.

Ihan kelpo penkki vielä.

Pupua siellä syövät. Paha mieli.

Tää kuva kertoo valitettavan huonosti siitä, että mistä kyse, koska toihan siis oli ravintola, jonne olikin tehty myös kuntosali. Konseptina meille vieras, mutta en lähe tuomitsee kokeilematta.

Itse muurilla kikkailtiin yks päivä. Käveltiin ensin muurin eteläinen pätkä niin loppuun, ku pääs ja sen jälkee viel pohjoseen päähän sen korkeimpaan kohtaan (joka on vähän yli kilsan merenpinnasta). Aikaa itse muurilla kävelyyn meni about 3 ja puol tuntii. Muuri oli mahtava.

Taas on kauheest kieltoo ja ohjeistusta ihmiselle laitettu.

Siitä heti yli kiipeän, nuin, toinen jalka on jo menossa. Koska anarkia.

Sit kääytiin siel myös turistina pyörimässä katselemassa krääsäkaupat ja muuta kaikki upeat oheistuotteet, joita tollasissa turre-helveteissä aina tuppaa ollaa. Hinnat oli triplat Pekingiin verrattuna. Sanomattakin lienee siis selvää, että veden ja ruuan lisäks ainoot asiat, mitä ostettiin sieltä oli sisäänpääsyliput muurille. Ja ne taas ei ollu kalliit, vähä reilun 5€.

Turren nähtävänä oli useemmasakin paikassa noita maailman ihanimpia pikkukarhuja. Tosi surku tuli, ku siel betonihelvetissä joutuivat elelemään vailla juuri mitään virikkeitä.

Laosissa oon aikasemmin noita nähny (jossain Sunny Bear-suojelualueella), jossa ne oli kyl ihan yhtä fleguja, mutta siellä puitteet oli moitteettomat. Samaa ei voi sanoa näistä puitteista. Mut kuinka liikuttava voi pieni karhu olla?!