Eeppinen 12 päivän Road Trip Gobin autiomaahan ja Keski-Mongoliaan

Millanen homma?

Varattiin paria päivää aikasemminen 12 päivän (tavallaan) jeeppi-reissu Gobin autiomaahan ja Keski-Mongoliaan. Konsepti on tämä: päivittäin edetään aina seuraavaan etappiin, ajomatkat on about 6-12 tuntia päivässä, joka yö ollaan eri perheen luona, ja majoitutaan perheiden vierasasunto-jurtissa. Kolmen päivän välein pysähdytään kaupungissa tai kylässä, jossa pääsee suihkuun (julkiset suihkut) ja sähkön äärelle lataamaan kameran akkua. Muuna aikana juoksevaa vettä eikä sähköä ole kansalaiselle tarjolla.

Mukaan lähtee minä, Laura, kokki-opas sekä kuski-mekaanikko (koska autot kuulema tuppaa hajoamaan säännöllisin väliajoin, on kuskin oltava myös mekaanikko, jotta voi sitten tarvittaess auton fiksata). Kokki valmistaa aamupalat ja lounaat ja päivällisen valmistaa perheet. Pientä elostelua, mut mitä näit nyt on... Koko lysti maksaa 660€ per lärvi ja sisältää kaiken muun, paitsi juomaveden.

Päivä 1: Lähdön hetket & Baga Gazryn Chuluu

Liikkelle lähettiin aamusta ja päivän nähtävyys oli Baga Gazryn Chuluu eli yhenlaiset jännät kivimuodostelma-asiat. Meijen iloksemme meijen kuski olikin Tereljin kansallispuisto-retkeltä tuttu ja ”jeeppinä” meillä oli myös jo tuttu marksulutka. 

 

Iltapäivällä saavuttiin autiomaahan, joskin tässä kohtaa autiomaa ei ollu vielä sellasta hiekka-autiomaata, vaan aroa. Huisia oli, kun missään ilmansuunnassa, minne kattoo, ni ei ole mitään muuta, ku lisää autiomaata.

Ajotie Gobin tyyliin

Ajoa tuli about 6h. Illalla saavuttiin meijen yöpaikkaan, jossa meijet melko kirjaimellisesti dumattiin meijen jurttaan kertomatta yhtään mitään muuta, ku et ”this is our ger”. Otettiin jurtta samantien haltuun (eli levitettiin koko omaisuutemme asap ympäri jurttaa) ja lähettiin kikkailemaan vuohivauvojen kanssa. Vuohivauvat olivat kaukaa söpöjä, mutta itseasiassa kaukana söpöistä. Lähinnä raivostuttaviaa olivat, kun yrittävät syödä kaiken kengännauhoista sormenpäihin. Hetki käveltiin tiluksilla, mutta, ku tosiaan oltiin autiomaassa, ei siellä ollu mitään nähtävää. Paitsi tietty loputtomasti autiomaata. 

Koti nro 1

Koti nro 1

Koti nro 1

 

Palattuamme jurttaan, se olikin lämmitetty saunaks. Istuttiin tulikuumassa jurtassa toppi ja shortsit päällä ja manattiin kaikkea. Mieli pahana ja loma pilalla. Siinä sitten toinen toistamme lietsottiin aivan mielittömiin vitutus-sfääreihin, ja oltiin molemmat sitä mieltä, että on muuten paskin reissu ikinä. Syötiin lohtukarkkeja ja naurettiin hysteerisesti. 

Lopulta sitten illallinen saapui (kilhollinen riisiä ja perunanpaloja sekasin, sanomattakin kai lienee selvää, että ilman makua) ja sen myötä tilanne ohuesti helpotti. Illallisen jälkeen meijen kokki-opas Tseku (jota tietty ihan vaan Sekoksi ja Sekopääksi kutsuimme) tuli meitä viihdyttämään, ja hysteerinen vitutus vaihtu maaniseksi nauramiseksi. Ilta olikin sitten aivan super-hauska, eikä reissu enää ollukaan paskin ikinä...

Tseku meille myöskin kertoi, että kuskimme nimi on Nora, ja samaan hengenvetoon kertoi, että ”minä en siitä nimestä tykkää, ku eihän se nyt oo miehen nimi olleenkaan”. Meitä ihan vähäsen nauratti, että meihen tiukkailmeinen kuski olikin Nora eli ”poika nimeltä Päivi” eli ”kuski nimeltä Päivi” eli ihan vaan ”Päivi”. LOL.

Illan päätteeksi vielä ulkohuussi neonvihreine karvareunuksineen aiheutti aivan hysteeriset naurut. Yöllä katseltiin tähtiä, joita näky siis tuhansia. En oo tollasta tähtitaivasta nähny ikinä. Ja tosiaan ainoat valot, mitä mistään näky, oli tähdistä tulevat valot. Ei ollu kaupunkien valoja pilaamassa näkyä. Tuli myös voimakkaasti tuntu, että oltas Truman Show'ssa, ku tähtitaivas levitty yläpuolelle kuperana ja voimakkaan epätodellisena. Oltiin kirjaimellisesti keskellä ei mitään.

Meijen jurttaa lämiitettiin erinäisten eläinten kuuivatulla paskalla. Samalla meille kristallisoitu, että sillon kansallispuistossa meijen kamiinaan hiilloksen päälle ei suinkaan tuikattu muovipussillista hiiliä (niinku me sillon tyhmyyspäissämme luultiin). Ja sillo se paskan käry ei siis suinkaan tullu siitä muovipussista... LOL. No, joka tapauksessa kamiina sytytettiin, ja meille jätetiin myös jurttaan vadillinen kuivattua shaibaa, ja meitä ohjeistettiin, että siitä sitten pökköä pesään, ku tuli rupeaa hiipumaan. Siitä kun sitä sitten lappasi (tosin nössösti lusikalla) paskaa kamiinaan todettiin, ettei voi meiniki tästä enää kovin paljoa autenttisemmaks muuttua.

Päivä 2: White Mountain & kamelit

Tokana päivänä ajoa yhteensä lounastauon kanssa noin 6h. Nähtiin kameleita hengaamassa keskellä ei mitään. Päivän nähtävyys oli Tsogt Ovoo eli White Mountain. Käytiin myös pikaisesti kaupungissa, joka ilmestyi yhtäkkiä kuin tyhjästä keskelle aavikkoa. Yötä oltiin perheen luona jolla oli hullusti kameleita. Kamelit myös pitivät aivan järjetöntä metakkaa. Siis aivan järjetöntä kiljukaulaista huutoa. Kyllä en kamelia haluais kasvattaa ja aavikolla elää.

Illalla just ennen auringonlaskua päästiin ratsastamaan kameleilla. Kamelilla ratsastaminen oli paljon siisimpää, mitä olisin ikinä osannu odottaa. Oli muuten ihan ohuesti hienoutta ratastaa kamelilla autiomaassa auringon laskiessa taustalla.

Päivälliseks saatiin nuudeli-peruna-sekotus asia. Lauran ruoka oli lisäks höystetty kuivatulla kamelin lihalla. Illalla vielä kun kamiinaa kamelinpaskalla lämmitettiin, koasvati nauratti se, kuinka monta asiaa kameli olikaan Lauralla sen päivän aikana tarjonnu: kyydin, eväksen ja lämmön. LOL.

Suurta hjuumoria aiheutti myös se, kun illalla jurtan pihalle karautti moottipyörä, jonka takaritsalle oli köytetty vuohi, joka oli peräpäästä motitettu puoliks sementtisäkkiin. Vuohi oli kuulema karannu pari päivää aikasemmin ja naapuri oli vuohen nyt tavoittanu. Hjuumor, hjuumor. Tässä tapauksessa naapuri myös asuu lähellä, kolmen kilsan päässä.

Koti nro 2

Koti nro 2

Videot näkyy

Päivä 3: Kaupunkistoppi Dalanzadgadissa

Yön aikan oli alkanu hiekkamyrsky. Koska vessaa ei ollu, vaan vessahommat hoidettiin pihalla ”kukkulan takana”, oli aamulla akuutti vaara, että virtsaa lentää omalle naamalle, kun kukkulan takana kyykkypissaa suoritti. Ikävä tilanne. Näkyvyys oli todella huono, ja horisontti oli ihan ruskeena lentävän hiekan takia. Tuuli oli jäätävä. Kamelitki oli yön aikana häipyny jonnekki.

Marsulutkassa on jotain vikaa, jota ei meille haluttu kertoa. Vika korjattu. Kaupunkiin oli vaan neljän tunnin ajomatka. Kaupunki oli siis Dalanzadgad, joka on Etelä-Gobin pääkaupunki. Kaupungista ei oo kyllä yhtään mitään kerrottavaa jälkipolville. Hoidettiin kauppahommat ja suihkuttelut. Suihkutteluhommat hoidettiin yleisessä suihkussa. Yleinen suihku on siis vähän, ku uimahalli, jossa on suihkut ja sauna (ilman sitä uima-allasta), ja jonne kansalainen saa mennä takapuolensa tiskaamaan rahaa vastaan (80c). Siellä oli siis kaikille oma pieni pukukoppi omat priva-suihkun kera. Odotin jotain aivan kamalaa hirveyttä, mutta kokemus olikin yllättävän miellyttävä. Mongoliassa näitä tällasia yleisiä suihkuja on joka kaupungissa ja kylässä, koska suurin osa ihmisistä elää ilman juoksevaa vettä, joten peseytymismahdollisuuksia ei monellakaan omassa kodissa ole. Karu tosiasia.

Supermarketissa palkittiin itsemme ostamalle pikkuhyytelöitä (jotka sitten maistuivatkin saatanalle ja tuntuivat siltä, ku olis silmämunaa mussuttanu) ja kaljaa (kuka olis uskonu?!). Illanviettoa Tsekun ja Päivin kanssa. Reittisuunnittelua ja miljoonia kysymyksiä. Tseku meille myös halusi kertoa, että oli päivällä joutunu Päiviltä autossa kysyä, että onks se astunu paskan päälle, koska autossa oli haissu aivan jäätävä paska. Mut oliki sit suht äkkiä tajunnu, että ei oo Päivin kengässä paskaa, vaan ne onki turret, jotka autossa palaneelle paskalle haisee. LOL.

 

Koti nro 3

Koti nro 3

Paikallinen vedenjakelupiste, mistä jengit haki kanistereihin vettä.

Päivä 4: Ice Valley & hiekkadyynit

Aamusta oli pari tuntia ajoa, ja käytiin tsekkaamassa Ice Valley eli Yoliin am. Magee oli. Itse nössönä en menny perille asti. Sekä Tseku että Laura tulivat sieltä takas enemmän tai vähemmän persmäkee. Lauralla sitten oli perse märkänä ja jäässä. Tuuli oli saatanallinen, mutta pelätty hiekkamyrsky oli taantunu.

Kamelin näkönen kallio. Turrea käskettiin ottaa kuva. Turre otti.

Lounaalla käytiin näissä maisemissa. Jossain Gobilla.

Illansuussa saavuttiin Gobin hiekkadyyneille. Sanoinkuvaamattoman hieno näky! Gobin autiomaasta ainoastaan 2% on hiekka-autiomaata, ja meijen yöpaikassa, Khongorun Els, on Mongolian suurimmat hiekkadyynit. Yritettiin vallata dyynien korkein kohta, mutta yritykseks jäi. Vähän yli puolen välin päästiin ja sit luovutettiin. Tein hiekkaenkeleitä ja yritettiin laskee persmäkee alas. Yritykseks jäi myös se. Mut voin kertoo, että on avan saatanan vaikeeta yrittää hiekkadyynin harjalle nousta, ku jatkuvasti hiekka valuu pois jalkojen alta...

Illalla saatiin Tsekun laatima illallinen, hurei! Spaghettia vegekastikkeella ja juustolla. Oli ihan ehdottomasti paras illallinen tähän mennessä. On myös ”vähän” eri luokkaa, ku perheiden laatimat sapuskat. 

Koti nro 4

Koti nro 4, sisältä ei valitettavasti ole kuvaa :(

Perheen tytär. Mongolialaiset lapset oli lähes kaikki tosi vakavia. Ai että, miten olivat upeita ja ihania!!!

 

Illalla käytiin myös upee keskustelu Tsekun kanssa. Keskustelun aiheena oli muumit ja muumiot, tosin vähän sekasin ja pienten väärinkäsitysten siivittämänä. Tämä toki selvisi jo jonkin aikaa kesksuetlua käytyämme, että Tseku puhuu muumioista, me muumeista. Oli todellakin LOL. Tseku alotti puhumisen ”muumioista”, ja me mentiin Lauran kanssa aivan huumaan, että ”jihaa, siis muumit, joo, ne on Suomesta”. Tseku oli hämmentyny, ja oli, et ”mitä vittua, todellako?!” Me vaan huumassa oltiin, että ”joo, joo, muumit on Suomesta, kai me nyt tiedetään!”. No, tää upee keskustelu jatku, ja yritettiin selittää Nuuskamuikkusta, et ”sil on se vihree hattu ja se matkustaa”, johon Tseku totes, että ”muumiot ei matkusta”. Me todettiin, että ”no ei ne nyt siis ihan kauheesti oikeestaa matkustele, mutta kyllä ne voi matkustaa”. Tästä Tseku vasta hämmentyny oliki... En ehkä ihan koko keskustalua ala litteroimaan, mut selvää lienee, että upee oli keskustelu, kerrassaan. Hetkeen en myöskään oo niin paljoa nauranu, ku tän päätteeks nauroin (vaikkin nauranki aika paljon, joskus jopa tyhjää...).

Päivä 5: Bye bye Gobi & kaupunkivisiitti Avraikheeriin

Päivä sisälsi 10h ajoa puuduttavassa autiomaassa. Maisemat oli samat kuivat ja marsulutka tärisi ja tärisytti. Boooooring! Illansuussa saavuttiin kaupunkiin. Ja ku asfalttitie alko, marsulutka pysäytettiin tienvarteen ja Päivi rupes marsua puunaamaan ja putsaamaan. Tseku ties kertoo, että aina toimii Päivi noin. Ei parane pölysellä marsulla kaupunkiin mennä... 

Kameleiden juottoa kaivolla, Gobilla.

Turrea käskettiin taas ottaa kuva. Turre otti. Mut siis vuohipastas keskellä ei mitään, miks, WTF?

Vähän ennen kaupunkiin saapumista meijet roudattiin eräällä muistomerkille. Muistomerkille, jossa on patsaat Mongolian 11:sta merkittävimmistä HEVOSISTA. Ninku nyt jumalauta! (Ja yks näistä hevosista on muuten edelleen elossa.) Kaikkein merkittävimmän hevosen mukaan oli nimetty se kaupunki, jonne oltiin yöpymään menossa. Sain aivan sanoinkuvaamattoman hysteerisen naurukohtauksen, jolle ei meinannut tulla minkäänlaista loppua, koska en vaan mitenkään meinannu pystyä käsittelemään sitä tosiasiaa, että oltiin muistomerkillä, joka oli pykätty kasaan kunnioittamaan Mongolian merkittävimpiä HEVOSIA. OMG. LOL. WTF. Muistomerkin taakse oli kasattu hevosten pääkalloja. Ehkä sinne pääty ne ei-niin-merkittävät hevoset...

Myöhään illalla jurtassa oli TOSI kylmä. Vaikka turrea oli kielletty mennä omineen jurtan kamiinaa lämmittämään, me sit kuitenkin päätettiin vähän kerätä polttopuita ja vähän lämmitellä kamiinaa (koska urpous asuu meissä). Selvää lienee, että epic fail oli kyseessä. Kamiina hohkasi tulipunaisena ja piippu iski kipinää. Pihassa sitten kökittiin vartioimassa, ettei piipusta sinkoavat kipinät sytytä meijen eikä naapurin jurttaa. Jännästi on niihin sääntöihin (mm. ettei turre omin lupineen saa kamiinaa sytytellä) sit kuitenkin ihan validit perusteet... Kuka olis uskonu?! Kyllä oma typeryys ajoittain ottaa nuppiin ja raskaasti. Onneks tästä selvittiin säikähdysellä.

Koti nro 5

Koti nro 5

Koti nro 5

On ok rakentaa jurtta mehutölkeistä.

 

Vessa.

Päivä 6: Vesiputous & jakinmaitotee

Aamusta käytiin taas yleisessä suihkussa. Tällä kertaa olikin sellanen kiva pikku yllätys, että suihkusta tulikin vaan jääkylmää vettä. Ja ku sanon, että ”jääkylmää”, en tarkota sellasta semi-haaleeta kylmää vettä, mitä Suomessa tulee hanoista ku kääntää kylmälle, vaan tarkotan JÄÄKYLMÄÄ. Jääkylmää eli sellasta, että se on salettiin minuutti ennen suihkusta ulos valumista ollut vielä olomuodoltaan jää. Mieli pahana siellä sitten suihkuttelin pääni jäädyksiin. Suihkuttelu-session jälkeen toki selvisi, että muilla oli aivan hyvät ja lämpimät suihkut, mun suihku vaan oli epäkelpo. Ikävä tilanne.

6h ajoa, ja maisemat muuttu päivän mittaan hyvinki radikaalisti tasasesta arosta vehreeks ja mäkiseks. 

Myöhään iltapäivällä saavuttiin yöpaikkaan, joka olikin ihan vesiputouksen hollilla. Käytiin muutaman tunnin ajan pyörimässä vesiputouksella ja pällistelemässä jakkeja. Vesiputous oli Orkhon Valleyn kansallispuistossa.

Koti nro 6

Koti nro 6

Koti nro 6

Koti nro 6

 

Oisko erät volleibgllia?

No problem, normal katastrof.

Illalla saatiinki päivälliseks sellanen herkku-ateria, että siitä ei menny palaakaan mun suuhun. Nuudelikeitto, jonka liemi oli täynnä lihanöyhtää. Oli siis lihanuudelikeitto, josta oli (isoimmat) lihapalat nypitty pois. Syötin sen salaa koiralle. Jälkkäriks oli jakinmaitoteetä. Mielenkiintosta oli maistaa, mutta uskon, että pärjään loppuelämäni aivan hyvästi ilman siemaustakaa jakinmaitoteetä.

Päivä 7: Muinainen pääkaupunki Kharkhorin & paikallinen baari

Ajoa kuutisen tuntia. Lounaaksi saatiin Tsekun tekemää sushia. Oli hiukan epätodellista syödä sushia keskellä ei mitään. Sushi ei ollu parasta mitä oon syöny ikinä, mut olosuhteisiin nähden mieletöntä.

Reilun tunnin verran pyörimistä Erdenezuun temppeliauleella (joka siis on itseasiassa se muinainen pääkaupunki). Kovin oli ränsistynyttä. Jäätäviä buddha-patsaita ja hillittömiä naurukohtauksia. Temppelin jälkeen käytiin katsomassa yhtä Mongolian neljästä kuuluisasta kilpikonnapatsaista. Legendan mukaan nämä neljä kilpikonnaa puolustivat muinaisen pääkaupungin suoja-aidan joka kulmaa, ja kun kiinalaiset hyökkäsivät sinne, kilpikonnan heräsivät eloon ja puolustamaan Mongoliaa. Muut kolme kilpikonnaa on siroteltu jonnekkin eri puolille Mongoliaa.

Ennen kilpikonnapatsasta käytiin katsomassa kuuluisaa kyrpä-kiveä. Luulin, että kyseessä olis joku samanlainen upea luonnonkivi-muodostelma-asia ninku taannoin Koh Samuilla, mut ei. Tää kyrpä oli siis ihan asioikseen tehty. LOL. Legandan mukaan jos menee kyrvän kanssa samaan aitaukseen (kyllä, se oli aidattu), tulee raskaaksi. Arvatenki pysyttiin visusti aitauksen ulkopuolella.

Illalla käytiin kauan odotetussa baarissa. Baari olikin ikävästi kuivan hotellin kuiva baari. Ei ollenkaan mielikuvien upea paikallinen baari, vaan mauttomasti sisustettu tyhjä ja kuiva hotellin baari. Mikä pettymys. Mut hauska ilta oli, vaikka puitteet olis toki voinu olla astetta upeemmatkin.

Koti nro 7

Koti nro 7

Koti nro 7

Ikävää syödä koko sipuli-perhe... :'(

Päivä 8: Kuumat lähteet & Tsetserleg

Ajoa kaikenkaikkiaan yli 9h. Lopputulema: ei kuumia lähteitä. Ajettiin autolla (tähän mennessä ehdottomasti huonointa tietä) pari tuntia metsän keskelle, jossa piti olla paikka, jossa pääsee lillumaan kuumiin lähteisiin. Selvisikin sitten, että kaikki mestat on vielä talviteloilla, ja aukeavat vasta muutaman viikon päästä. Päräytettiin autolla sinne mestan pihaan, ja heti sinne saavuttuamme pysyttiinkin Lauran kanssa fiksuina tyttöinä päättelemään, että sulki on paikka. Tseku ja Päivi lähtivät pihoille pyörimään ja ”selvittämään” asioita. About 10 minsan päästä tulivat takasin ja kertoivat, että ”nyt on ikävästi niin, että sulki on paikka”. Kerrottiin, että tämähän me jo tiedettiinkin siitä lähtien, kun paikkaan saavuttiin. Hysteeristä naurua. Käytiin sit kuitenkin tsekkaamassa se lähde. Lähde on siis maassa, kalliosella maaperällä, ja sieltä pulppuaa kuumaa vettä maan sisältä. Rikki hais. Vesi on siis aivan liian kuumaa sellasenaan kylpemiseen, vaan se siitä johdetaan erillisiin altaisiin, jossa vedenlämpöä säädellään.

Ihan hyvä paku vielä.

Palattiin Tsetserlegiin, käytiin kaljakaupassa, jonka jälkeen (jännästi) juotiin kaljaa ja pelattiin korttia. Tällä kertaa majoiduttiin perheen talossa, ei jurtassa. Jurtta olis ollu sit kuitenki parempi, koska talossa talon väki siellä koko ajan hääri, eikä omaa rauhaa ollu.

Koti nro 8

Koti nro 8

Koti nro 8

Koti nro 8

Koti nro 8

Koti nro 8

Päivällä käytiin muuten Tsetserlegissä jossain pienessä ravintolassa lounaalla. Ruoka oli siis ihan ok, mut se tee. Musta tee+ maito+ voi+ suola. WTF? Kuka ton konseptin keksi?

Päivä 9: White Lake & vappuaatto

Aamulla, kun herättiin ja lähettiin liikkelle, sato lunta. Ennen Tsetserlegistä lähtöä käytiin julkisessa suihkussa, jonka jälkeen ajeltiin noin 5h. Lounaalla oli taas ruokajuomaksi maitotee, jota muuten tarjottiin eilen myös päivällisen kanssa. Nyt jo ilmeisesti sen makuun on niin tottunu, että kupillinen meni heittäen. Ei voi sanoa, että se varsinaisesti hyvää olis vieläkään, mut ei nyt pahaakaan. Ou gaad.

Julkinen suihku.

Tyyli on travellerin etuoikeus.

Ajomatkalla ohitettiin Chuluut Canyon. Maisemat oli jälleen kerran huikeita, ja hetkittäin oli olo, että elää kuvitetussa sadussa, koska sanoinkuvailemattoman satumaisissa maisemissa eletään!

Valokuvat eivät anna minkäänlaista oikeutusta paikan todelliselle kauneudelle.

Yöpaikkaan saavuttiin kaks tuntia etuajassa, hurei. Heti saapumisen jälkeen mentiin vessaan, ja todettiin kauhuksemme, että sinne paskakuoppaan oli tippunu kaks maaoravaa. Hätäpäissämme pissattiin vessan taakse, koska eihän ihminen voi alkaa Tikun ja Takun päälle virtsaamaan. Mentiin Tsekulle heti vauhkoamaan, että oravat on hädässä, ja nyt on saatava oravat sieltä pois ja asap! Mentiin sitte kolme-metrisellä kakkosnelosella oravia sieltä pelastamaan. Eivät tulleet ylös. Ikävästi tajuttiinkin sitte, että ne oravat oli menny sinne ihan omasta halustaan ja vapaaehtoisesti sinne olivat pesän tehneet. Ikävät kakka-oravat.

Koti nro 9

Koti nro 9

Koti nro 9

Vappuaaton kunniaks juotiin eilen hyvästi tehtyä salmaria (mongolialainen vodka+ turkinpippurit= nams) ja vähän kaljaa. Ja vähän syötiin sipsejä ja korteilla toisillemme ennustettiin upeita ennustuksia. 

 

Päivä 10: White Lake & vuohen lypsäminen

Tää paikka oli siis koko reissun ainut etappi, jossa oltiin kaks yötä samassa paikassa. Aamusta käytiin kattomassa kraateria. Maisemat edelleen satumaisia ja tuuli jäätävän epätodellinen. Ja tuo koko White Lake (eli Terkhiin Tsagaan Nuur on paikka ja Khorgo on järven nimi) on siis kraaterijärvi ja koko alue on aiemmin ollut vulkaanista. Ei ole siis toiminnassa enää, joten akuuttia tulivuorenpurkausvaaraa ei ollu. Iltapäivällä käytiin katsomassa maisemia, jonkinlaista luolajärveä ja jotain luolaa, jossa legendan mukaan asuu noita. Nössönä en arvatenkaan luolaan sisään menny.

Hitto, ku on kielletty ajosuunta. Just tonne olisin halunnu ajaa!?

Iltapäivän huipennukseksi käytiin vierailemassa perheessä, jolla oli hullusti vuohia ja lampaita. Vuohet ja lampaat järjestivät meille pyytämättä mieletöntä komediaa. Olemalla vuohia ja lampaita. Iltapäivän kruunasi se, että pääsin lypsämään vuohta. LOL ja melkosta. Eikä muuten ollu ollenkaa niin helppoo, ku luulis. Reissun aluks muuten Tsekulle kerrottiin, että vuohta halutaan päästä lypsämään, ni Tseku oli hyvin hyvin hämmentyny ja oli, et ”what, you wanna suck the goat???”. Voikin arvata, kuinka paljon huumoria on tämä meidän elämään tuonut. Ja joka kerta, kun lypsämisestä on sittemmin puhuttu, Tseku puhuu yleensä edelleen ”vuohen imemisestä”. LOL. Koska sehän se vasta outoa olis ollukki, jo todella oltas haluttu vuohen imemiselle alkaa.

Meidän yöpymispaikassa oli myös liikuttava 15-vuotias koiravanhus, joka me ikävästi kahessa päivässä opetettiin tosi röyhkeäks. Joka kerta, ku ovesta kuljettiin annettiin koirulle joku leipäpalainen, ja äkkiä koira oppikin hengaamaan siinä meijen jurtan ovella. Jännästi. Se oli aluks liikuttavaa, lopuks vähä raskasta, koska aina, ku oven avas, koiru tunki päänsä oven väliin, eikä suostunu liikkumaan ennen, ku sai palasensa. 

 

Päivä 11: Mini-Gobi

Eilen saatiin valita, että mennäänkö vikaks yöks Mini-Gobille (Elsen Tasarhai) vai alkuperäisen suunnitelman mukaan Battsengel Fieldin kylään. Valittiin Mini-Gobi, koska siellä avautui vielä toinen mahdollisuus ratsastaa kamelilla. Kameliratsastus kiinnostaa kansalaista. Mini-Gobi ei siis oo ollenkaan Gobin autiomaata, mutta se on paikka, jossa on aroa ja hiekkadyynejä, joten mongolialaiset kutsuvat paikkaa Mini-Gobiksi.

Aamulla heti herättyämme alko jäätävä lumisade, joka kivasti siinä ajomatkan aikana yltykin jäätäväks lumimyrskyks. Jossain kohtaa marsu pysäytettiin tienvarteen ja meille ilmotettiin, että jos pissalla halutaan käydä, nyt on se hetki, koska kohta ajetaan lumimyrksyyn, ja sitten ei pihalle ole asiaa. OK. Näkyvyys oli pitkän aikaa maksimissaan kaks metriä. En tajua, että miten Päivi on nähny minnekkään ajaa... Kaikenkaikkiaan ajoa tuli paskasta kelistä johtuen yli 11h. Joku päivä muuten aikasemmin Tsekulta kysyttiin, että millasia reissuja Mongoliassa voi talviaikaan tehdä. Ei kuulema mitään, minne tulis pitkiä ajomatkoja, koska jos talvella auto hajoaa jonnekki keskelle ei mitään, sieltä on ”only one way out”. Ikävä ajatus. 

 

Hetkeä ennen saapumista määränpäähän marsusta puhkesi rengas. Joku iso ja ikävän terävä kivi oli tehny aivan jäätävän reiän renkaaseen. Vararengas siihen sitten näppärästi vaihdettiin ja matka jatkui. Voin muuten kertoo, että suju muuten tuo renkaanvaihto ihan vähän jouhevammin, ku taannoinen renkaanvaihto yhellä Mikkelintiellä erään Ilosaaren jälkeen... Illalla rengas paikattiin. En ole koskaan edes kuullu, että autonrenkaita todella paikattais.

Koti nro 10

Koti nro 10

Vikan illan menot oli upeat, jutut oli ohuesti väsyneet ja fiilis oli maailman paras, mut jo vähän haikea.

Päivä 12: Paluu arkeen ja henkinen itku

Vika päivä alko sillä, että ratsastin aamulla kamelilla. Oli muuten upeinta ever. Taustalla näkyy aamu-usvaiset vuoret, aurinko on hetkeä aikasemmin noussu ja kameli käpsyttelee pitkin hiekkasta (tavallaan) autiomaata. Oli parhautta ja hieno tapa päättää yks elämäni heinoimmista reissuista.

Jos ootte miettiny, että missä Pelle Hermanni näinä päivinä asuu, ni nyt se on selvillä.

Kuuden tunnin ajon jälkeen oltiinkin takasin Ulaanbaatarissa. Reissu loppu, turrella paha mieli ja loma pilalla. Tsekulle ostettiin kiitokseksi vodkapullo. Ja kiitoskirjeeseen myös kirjotettiin, ettei oikee tiedetty, mitä oltas ostettu, joten ratkastiin asia suomalaisittain ostamalla viinaa...

Been there, done that. Sen kunniaks!!!

Summa summarum

Reissu on kokonaisuudessaan ollu huikea kokemus. Yks kaikkein mieleenpainuvimmista koituksista ever. Oon tosi tyytyväinen, että me päätettiin vetää tää reissu pidemmän kaavan mukaan. Koska niin uskomattomalta, ku se saattaa kuulostaakin, ollaan molemmat oltu sitä mieltä, että reissu olis saanu olla reilust sen viikon pidempi, vajaa kaks viikkoo ei riittäny mihinkää. Mongolia on huikea mesta!

Ei sillä, että tää reissailu Mongoliassa olis aina silkkaa herkuttelua tai, että tää olis koko ajan ollu hunajaa sielulle, ehei. Ajoittain on vituttanu – ja rankasti. Ajoittain on tehny mieli vaan huutaa täyttä kurkkua ja kuristaa kuski. Ja opas. On ollu hetkiä, ku on tehny mieli sanoo, et nyt marsulutkan nokka kohti Ulaanbaataria ja sassiin, tää matka loppu nyt tähän.

Aina ei oo ollu helppoa kestää tosi alkeellisia olosuhteita, joissa on eletty. Varsinki reissun alussa tuntu lähes sietämättömältä ajatukselta se, ettei missään oo juoksevaa vettä, ja että edes käsiä ei päässy pesemään useammin, ku kolmen päivän välein. Mut kaikkeen tottuu, ja tohonki yllättävän nopeasti. Aluks otti nuppiin, ku kaikki tavarat ja vaatteet pyöri kaikessa ryönässä niin autossa ku kaikissa jurtissakin. Parin päivän päästä siitä ei enää välittäny. Toisinaan ärsytti aivan valtavasti se, että hommat ei menny niin ku oli suunniteltu tai asioita ei tapahtunu, mitä oli luvattu. Tai asioista ei meille riittävästi tiedotettu.

Myös ruoka oli haaste. Toisinaan ruoka oli kamalaa, toisinaan vaan mautonta.Poikkeuksiakin oli. Ja tietty kaikki meijen upeen kokin valmistamat ruuat oli hyviä. Mut siltikin jossain vaiheessa meinas huumori täysin loppua mauttomiin nuudelikasoihin ja pullanökkösiin. Majoitus ei myöskään aina ollut silkkaa ilottelua. Osassa paikoista jurttaa ruvettiin lämmittämään vasta niin myöhään illalla, että aivan jäässä talvitakit päällä ja lapset kädessä jurtassa täristiin. Vessat oli myös oma lukunsa (tai se, ettei niitä ollu). Ulkovessa sinänsä ei ollu mulle mikään haaste, oonhan tottunu aina mökillä ulkohuussia käyttämään. Mut osassa jurttien ulkovessoista se reikä oli niin iso, että siitä olis heittämällä mahtunu ihminen sinne paskareikään. Osassa mestoista vessa oli tosi kaukana, ja toisinaan yöllä vähän jännitti vessaan könytä, ku matkalla vessaan otsalampun valossa kiilu kameleiden silmiä... Ikävintä tietty oli se, jos vessaa ei ollu ollenkaa. Selittely lienee tarpeetonta.

Nää kaikki ikävät asiat oli onneks kuitenki vaan aivan pieni murto-osa reissua, ja hyväksymällä nää realiteetit js poistumalla omalta mukavavuusalueelta saatto alkaa nauttia reissun hyvistä puolista. Mulle oli tosi iso juttu olla 12 päivän reissulla ja nukkua jurtassa. Käsittämättömältä tuntuu, että Mongoliassa edelleen elää kolmasosa maan asukkaista nomadi-elämää ja elää läpi vuoden jurtissa. Karuimmalta tuntuu niiden noamdien elämä, jotka elävät Gobin autiomaassa, erityisesti siellä hiekka-autiomaassa, koska siel ei oikeesti oo yhtään mitää. Ja talvella jurttakin lämmitetään kamelin shaiballa. Se on myös mulle kristallisoitunu tän reissun aikana, että kyllä on kultalusikka niin syvällä hanurissa, ettei musta ole nomadielämään Mongoliassa...

Kokemuksena oli aivan mielettömän mahtava päästä näkemään ja kokemaan sekä nomadien että tavallisten mongolialaisten elämää. Ja nähdä ihmisten arkea hyvinin erilaisissa paikoissa ja olosuhteissa. Tää reissu anto mulle niin paljon. Sain elää mahtavia hetkiä, kokee uskomattomia kokemuksia ja tehä juttuja, joista aiemmin ei oo melkein osannu edes haaveilla. Reissun aikana näki sanoinkuvaamattoman hienoja maisemia ja kokea Mongolian ainutlaatuisen luonnon. En osannu kuvitellakaan, että Mongolian luonto olis noin kaunis ja monipuolinen. Ihmiset oli ystävällisiä, vaikkakaan paikallisiin ei oikeestaan meidän opas-Tsekua lukuunottamatta tutustuttukaan. Mut se olikin huikee ja upee tyyppi monen tyypin edestä. En tuu unohtaa sitä tyyppii koskaan.

Koko reissun ajan kelit oli hyvin hyvin vaihtelevia: on ollu päiviä, jolloin ollu kylmä talvitakki päällä, sit on ollu päiviä, jolloin on hihaton toppi päällä hiki valunu. On ollu lumisadetta, jäätävää tuulta, hiekkamyrksyä ja lumimyrksyä. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että kaikki tää 12 päivässä... Voin myös kertoa, että tän reissun aikana käsite ”keskellä ei mitään” on saanu täysin uuden merkityksen.

Täytyy sanoa, etten olis osannu edes villeimmissä unissanu kuvitella mitään näin eeppistä reissua! Kuka olis tän arvannu tapahtuvan siinä vaiheessa, ku chattasin Mongolian kunniakonsulin sihteerin kanssa... Kokonaisuudessaan kaikki vaiva oli ehdottomasti tän reissun arvosta! Mongolia on upee paikkaa, mongolialaiset ihania ja lyonto huikee. Sillon, ku tätä reissuu suunniteltii, oli päällimäisenä ajatuksena mielessä, että tällä reissulla pitää kokee kaikki mahdollinen, koska tää on sellanen ”once in a lifetime”-kokemus, kuka nyt Mongoliaan uudestaan tulis. No, nyt tiedän, että esim. minä. Mongolia on tehny muhun lähtemättömän vaikutuksen, ja vielä jäi kasapäin juttuja näkemättä ja kokematta. Eli paluu Mongoliaan on vielä joku päivä edessä. Koska Mongolia.

...Kaikki hyvä loppuu aikanaan, näistä kuvista, näistä tunnelmista lähettiin 4.5.2014 aamulla kohti Pekingiä. Keli -11 astetta ja aurinkoista. Mieli haikea, mutta ny kohti uusia seikkailuja!