perjantai 11. elokuuta 2017

Himalajan vuoristosta 54 tuntia Sumatran sademetsään

Matkanteko Sumatralle alkoi 3.9.2016 Naggarista vähän ennen kahta iltapäivällä. Ruokailut ja heipat Monulle Manalissa ja yöbussilla (tällä kertaa ihan oikealla Volvolla) Delhiin. Matka kesti 14h, 1300rs makso ja matka oli yllättävän kivuton, nukuin melkein 8 tuntia. Delhissä bussi oli perillä jo klo 7 aamulla, joten aikaa ennen lennon lähtöä oliki vaatimattomat 16 tuntia... Päivän lymyilin ympäri Paharganjia ja illalla kävelin metrolle, about 15 minuttia ja metrolla kentäle noin 20 minuttia.

5h30min lento Kuala Lumpuriin, jossa olikin sitten vaan 9 tunnin vaihto, koska jatkolento oli myöhässä. Söin juustokakkua ja puolet ajasta nukuin upeessa punasessa nahkaunelmassa. Kuala Lumpurista sitten lyhyt tunnin lento Medaniin. Medanissa vartti koneen laskeutumisesta istuinki jo taksissa nokka kohti Bukit Lawangia. 4 tuntia ja 600 000 Indonesian rupiaa köyhempänä olinkin sitten perillä. Täytyy myös sanoa, et oli kyl ehkä maailman paras päätös tohon kohtaa ottaa taksi sen sijaan, että olisin jääny vielä yheks yöks Medaniin säätämään. Perillä olin siis 5.9.2016 kello 22 eli 54 tuntia siitä, kun lähin Naggarista kohti Manalia. Huoh. Illalla vielä sitten suihkun jälkeen vähän Bintangia ja kuulumisten vaihtamista Minnan kanssa.

Kuala Lumpurin kentällä.
Onhan siitä ollu puhetta, kuinka inhoan korianterin lisäks myös duriania?!?!?!
Juustokakku. Eikä vain yksi. Koska haluan. Ja voin.

Bintang

Yöllä sitten, kun huoneeseeni pääsin kömyämään, näinkin, ku herra rotta poistu huoneesta ikkunan kautta. Jes. Hyvää yötä mulle. Ja hei, aamulla sitten huomasinkin, että rotta oliki syönyt itselleen rotan mentävän reiän mun repun sivutaskuun ja oli siellä taskussa sisällä käyny einestämässä mun suklaapatukan. En liiemmin arvostellut herra rotan toimintaa... Loput elintarvikkeet (ja passin) laitoinki sitte tiiviiseen muoviboksiin. No, sitä seuraavana päivänä huomasin herra rotan jälleen virailleen mun huoneessa, ja tällä kertaa oli maistunut mun likasten alushuousujen haarakiila. Eipä paljon muuta. Bon appetit.

Beng-beng on myös rotan suun mukasta.

Päivällä käytiin sitten kylällä pyörimässä, ja totesin, että oikeastaan mikään ei ollu vuodessa muuttunu. Shoppasin itteli reilun kahen euron sairaan rumat flipflopit, koska sandaaleita ei ollu, koska mun upeet nahkasandaalit oli ruostunu ja homehtunu rinkkaan. Olin siis urpåna ja tajuamattani, et ne on kosteat, ni pakannu ne sillo Dharamshalasta pariks viikoks rinkkaan. Siellä ne oli muhinu ja homehtunu ja ruostunu. Pahanmielen monsuuni.

Bukit Lawang
Ihan hyvä silta vielä.

Bukit Lawangissa yövyin siis samassa Rainforest Guesthousessa, ku edellisellä kerrllakin täällä ollessa. Myös siellä oli kaikki aivan samaa, ku edellisellä kerralla. Wifi toimi, jos toimi, ja sateella ei ollenkaan. Ja kyllä oli nirsoperseelle kova pala käydä paineettomassa kylmässä suihkussa. Tokana päivänä mulle sitten iskikin kivasti jo ribali päälle, ja jäi sitten myös viidakkotrekki multa väliin tällä kertaa, mut ei tosiaan paljoo napostellu lähteä ripuloimaan pitkin sademetsää. Ripuli kestikin kokonaisuudessaan sen vaatimattomat 12 päivää... Melkein alko jo huumori loppua jossain vaiheessa meinaan. 

Rainforest guesthousen pihan ja vakiasukkaat.
Mun huone Rainforest guesthousessa.
 
Rainforestissa apinat kävi joka päivä ”viihdyttämässä” ihmisiä tempuillaan. Oli kyl melkosen ärsyttävää, ku ei huoneessa voinu magoilla ovi auki ollenkaa, koska apinat sieltä röyhkeesti tuli huoneeseen sisään yrittäen vaa äkkiä napata jotain, ihan mitä vaan, ja juosta karkuun tutkailemaan saalistaan. Ja sitte, ku niitä yrittää hätistellä pois, ne näyttää hampaitaan ja sähisee. Ja välillä ne saapuu isoissa laumoissa, ja sit ku porukalla siellä mesoaa, ni ei välil uskaltanu mennä huoneeseen tai huoneesta vessaan, ennen, ku joku työntekijä oli ne käyny hätistääs pois. Ja siis nehän onnistu multa kertaalleen kähveltämään mun likavaatepussin, jonka sisällön ne levitti ympäri guesthousea. Oli kyl mieltä ylentävää keräillä omia paskasia vaatteita sieltä ympäriinsä... Ja toisella kertaa apinan paskiaiset anasti mun pillerit. Apina nappas pillerit ja juos, minä juoksin apinan perään. Apina kiipes katolle, minä huusin apinalle alhaalta. Apina repi paketin auki ja söi osan pillereistä. Ilmeisesti ne ei kuitenka ollu sen suurinta herkkua, koska pian se hylkäs ne sinne katolle ja lompsi toisaalle. En arvosta apinoita.

Apina puussa.
Apina tartti pillereitä.
Naapuri-huoneen tyttö vähän säikähti, ku apina kurkkas sen huoneeseen reiästä, jonka teki kattoon... Hui!


Ja siis todella se ripuli oli mun matkakaverina koko sen ajan siellä Bukit Lawangissa. Jippii. Yhtenä iltana käytiin kuuntelemassa livemusaa, mut muuten viikko meni aika pitkälle siellä Rainforestilla löböillessä. Luin kirjaa ja makasin riippumatossa ja pelasin kännykällä. Vähän kävi olo tylsäks, mut eipä siinä ripulissa kiinnostanu kauheest millekkä alkaa, ja toisaalta kyl se Bukit Lawang tuli nähtyä jo sillo vuos aiemmin, joten eipä tullu edes kuvia näppäilytä. Vettä myös tuli ku aisaa joka päivä.

Vettä sato.
Ihan hyvä moottoripyärä vielä.
Vähän hedelmäsalaattia iltapalaks.
Minttukaakao <3



Reilun viikon jälkeen lähdettiin sitten Minnan kanssa suoriutumaan kohti Tobaa. Melkein 9 tuntia se matka otti turistibussilla (eli minibussilla). Parapatista otettiin sitten vielä lautta Samosirille ja oltiin illalla ennen seitsemää meidän majoituksessa. Illalla sitten vähän ruokaa ja Bintangia ja unille. Seuraavana päivänä käytiin käppäilemässä ja tsekkaamassa naapuruston majoitustarjontaa ja todettiin, että meijen nykyinen oli hinta-laatu-suhteeltaan paras. Illalla ihmeteltiin meijen guesthousessa ollutta perinteistä Batak tanssi- ja lauluesitystä. Batak on siis Toban paikallinen kieli ja kulttuuri.

Tolla me tultiin.
Batak-tanssi. Kippo on tarpeellinen päänpäällä.
Meijen residenssi.
Meijen naapurusto.

Parina päivänä vuokrattiin skobo ja ajeltiin saarta ympäriinsä. Ja onhan ne maisemat siellä kauniita! Tällä kertaa kun jotain siellä näki, eikä kaikki ollu sankan savun peitossa. Ja en kyl ymmärrä, et miks jengit ei Toballe mene, koska puitteet siellä olis ihan kohillaan. No, jokatapauksessa. Käytiin myös tsekkaamassa nähtävyys ”Kuninkaan tuolit” (ei kerrottavaa jälkipolville) ja yks ranta, jossa tosin ei tulis mieleenkään uida, koska oli täynnä roskaa ja levää. Yhtenä iltana käytiin kattomas paikallista livemusaa ja sit seuraava päivä mattiinki krapulan kourissa... Yhtenä päivänä tehtiin turistit ja mentiin naapurin resortin uima-altaalle möllöttelemään. En tietty tosin uinu, koska vesi oli jääkylmää. Muutenkin kyl Toballa möllöteltiin ja lepäiltiin ja kerättiin voimia. Oli kyl ihanan rauhallista olemista. Meijen guesthouse Bagus Bay oli kiva ja nätti mesta, henkilökunta vaan oli tosi ankeeta. Tuntu aina, ku olis kauhee vaiva siitä, jos mitä tahansa kysy tai pyys. Siellä mimmit istu naama nutturalla. Huoh. Meil oli siel jaettu kylpääri, jossa oli kaasulla lämmittyvä suihku. Tai siis se välillä lämmitty se suihku. Välillä se ei lämmittyny. Ja välillä se lämmitty tulikuumaks. Ota siinä sitten suihku... Sit eräs kerta, ku siellä olin itseäni tiskaamassa, kuului posahdus, tulinen savupilvi lehahti ja ilman täytti kaasun haju. Osaan kertoo, et aika suitsait sukkelaan siitä suoritin pesutoimet loppuun ja poistuin takavasemmalle. Hyvä etten pissannu alleni, ku säikähin.

Meijen menopeli.
Maisemat Reggae-baarista.
Biitsi.
Paikalliset kundit kalastamassa.
Kuninkaan tuolit.
Batak-hommia.
Viereisen resortin altaalla.
Käytiin tankkaas.

Ruoka Toballa oli epäkelpoa. Buddha Cafe-nimistä paikkaa lukuunottamatta. Siellä oli ihanaa ruokaa. Ja paikka oli ihana. Harmi, että käytiin siellä vasta vikana päivänä... Paikallisethan tosiaan muuten siellä niitä koiria syö. Sunnuntaisin kuulema on se päivä, ku koirasoppaa kauhotaan suuhun. Paikallisten uskomusten mukaan ne saa erityisiä voimia koiranlihasta, joten sunnuntaisin syödään koirasoppaa, et on sit voimissaan seuraavan viikon. Pennut kasvatetaan about 7 kilosiks ja sit ne on valmiita pataan. Mulle on hyvin hyvin vaikea käsittää sitä, että koiraa pokkana syödään. Hyvin vaikea.

Buddha Cafe.
Buddha Cafe.

Mut kokonaisuudessaan Toba-kokemus oli kyl aivan eri, ku edellisellä kerralla. Tällä kertaa ei palanu sademetsää, eikä ilma ollu sankkana savusta. Ihmisiä oli myös paikalla huomattavasti enemmän, ku edelliskerralla. Ei nyt tungokseen asti, mut ei kuitenka ollu samalla tavalla autiota, ku edellisellä kerralla. Jes!

Tais olla meijen vika päivä, ku metsää taas palo. Ja helikoptereilla sinne kaadettiin vettä metsäpalon päälle.
Bye bye Toba.
Parapat.

Tobalta lähettiin sitten seuraavaks Padangiin, Länsi-Sumatralle. Tobalta lähettiin taasen lautalla matkaan takas Parapatiin, josta sitten taksilla Medaniin. Minä, Minna ja kolme muuta jaettiin taksi, joten sen hinnaks tuli sama, et oltas menty bussilla. No, eipä paljon tarttenu miettiä, että kumpi kulkupeli otetaan alle. Lauttamatka kesti sen 45 minuttia ja taksimatka kentälle sen 5 h. Yö me nukuttinkin sitten Medanin kentällä. Lento lähti klo 6 aamulla, joten ei ollu mitää järkeä mennä minnekkä guesthouseen muutamaks tunniks sänkyyn pyörimään. Ja ihan hyvin me siellä kentälläkin saatii nukuttua. Siis siihen nähen, et nukuttiin kentällä. Ja hei, nähtiin myös, ku kissa lompsi turvatarkastuksen läpi sisään, jonka jälkeen suhaili siel kentällä menemään. Ja siis ilman, että kukaan kiinnitti siihen minkäänlaista huomiota...

Noin hyvännäkösinä me herättiin ja lennettiin. Ja kyllä, tää oli paras otos, mikä meistä saatiin tohon aikaan...
Hyvät unet tuolla. Sentään indonesialainen ei tunge niitä metallisia käsinojia noiden istuimien väliin, kuten intialainen tekee, ja täten evää ihmiseltä makuuasennon.


Aamulla sitten reilun tunnin lento Padangiin, josta sitten taksilla meijen guesthouseen 45 minuuttia ja oltiin siis jo aamulla kasin aikaan perillä siellä meijen guesthousessa. Lennolle olis tietty ollu myös vaihtoehtona bussi, 20 tuntia ja menopaluu olis tullu sen about 15€ halvemmaks. Sen verran makso helposti siitä, että säästettiin itseämme parin vuorokauden bussikyyditykseltä. Ja kuulemien mukaan ei oo Sumatran tiet priimakunnossa. Ei muuten yllätä. 


Padangin lentokenttä.

Padangin kenttä.
 
Padangissa sitten vietettiin yks päivä ja yks yö. Ja se aika kulukin aikalailla pähkäillessä, että minne sieltä? Lopulta päädyttiin menemään Rimba-nimiseen paikkaan, joka sijaitsi Muaro Duo Beach-nimisessä eristyksissä olevalla niemimaalla. Paikka sijaitsi siis mantereella, mutta sinne ei ole rakennettu teitä, joten sinne kuljetaan veneellä. Aamulla lähettiin siis Padangisa meijen guesthousesta taksilla Bungsiin, noin 45 minuuttia ja 110 000idr, josta sitten veneellä toiset 45 minuuttia määränpäähän. Perillä siellä meitä odottikin melkoinen pikku paratiisi! JA sateesta viis!

Padangin majoitus.
Padang
Padang

Siellä oltiin sitten viis yötä. Päivät meni aikalailla lööbaillessa ja siis tehden ei mitään. Ja se oli muuten parasta parhautta, varsinki, ku oli puitteet kohillaan. Ruoka siellä ei kummosta ollu (meillä oli sinne siis all inclusive-paketti, koska muita vaihtoehtoja ei ollu, eli 275 000idr/yö sis majoituksen, kolme ruokaa, vedet ja kahvin ja teen). Kasvisruokana oli jokaikisellä ruualla (aamupala-lettuja lukuunottamatta) kananmunaa. Siis jokaikisellä muulla ruuallla. Plus välillä mautonta tofua ja pahaa tempeä. Jopa mehut maistu pahalle. Ötökkää siellä oli myös jos jonkinmoista (onneks ei siis ruokapöydässä tarjolla kuitenka). Onneks, siis onneks, meil oli moskiittoverkko. Eikä siis niinkää hyttysten takia, vaa gekkojen. Se moskiitoverkko oli meinaa aamusin täynnä melkosia gekkojen kakkaläjiä. Onneks ne oli siinä verkolla...

Siellä se Rimba jo häämöttää.

Wifi toimi huonosti sen muutaman kerran päivässä, ku sattu toimimaan mitenkään. Sillähän nyt ei muuten olis niin suurta väliä ollu, mut oltiin siinä harhaluulossa, että meijen paikalliset sim-kortit toimis siellä, joten ei oltu kummemmin ilmoteltu kellekkä, et sinne mennään. Sit siellä todettiin, että jaaha, ei minkäänlaista kuuluvuutta puhelimessa, eikä wifi toimi... No, lopulta sen verran sai sen wifin toimimaan, että saatiin ilmotettua itteistämme, että hengissä ollaan, ja ei varmaan kauheest meistä kuulu seuraavaan viiteen päivään... 
 
Meijen vaatimaton bambu-mökki...
Meijen vaatimattoman bambu-mökin vaatimattomat tilukset.
Tältä se Rimba näytti. Näitä mökkejä oli muistaakseni joku viis-kuus plus ravintola. Ei mitään muuta.

Kävin siellä kolme kertaa snorklaamassa. Korallit oli melko pitkälle kuolleita, mut nähtiin paljon fisuja! Oli pallokalaa, hai-vauvaa (black tip reef shark), barracudaa, mantis shrimppejä, hummereita ja kilpikonnia. Aika jees siis! Snorklailu kyl ei edelleenkää oo mun juttu, mun tuolla se kyl perus vedessä lillumisen voitti, ku tuol oli niin paljon vedenalaista elämää. Ja muutenkaan se ranta siellä ei ollu mitenkä paras mahollinen uimiseen, sai kävellä aika kauas, että tuli syvää, ranta oli korallia tääynnä ja korallit täynnä merisiilejä. Et ilman kenkiä sinne ei ollu mitään asiaa.

Ruoka näytti paremmalta, miltä maistu.

Snorklailu-hommien lisäks aika paljon vietin aikaa rannalla riippumatossa magoillen ja kirjaa lukien. Kivasti kolme kirjaa ehinki tossa viidessä päivässä lukaseen. Oli ihanaa!



Sieltä sitten viiden päivän totaali-relaksaation jälkeen samaa reittiä takas eli veneellä Bungusiin, Bungusista taksilla Padangiin ja Padangissa yöksi samaan guesthouseen.

Täytyy sanoo, et kyl upeen näkösenä näemmä matkustettiin kerta, jos toinenki...

Illalla Padangissa käytiin ulkona syömässä ja bisseillä samassa ihanassa Bat & Arrow-ulkoilma-baarissa, jossa käytiin jo sillon ekana iltana Padangiin tullessa. Padangin paikallista ruokaa jotenkin hehkutetaan kauheen hyvänä, mut täytyy rehellisyyden nimissä sanoa, että mun mielestä se oli ihan sitä samaa indonesialaista katuruokaa, kun muuallakin... Ja siis ylipäätään Sumatralla must ruoka oli kehnoa. Joko mautonta tai pahaa. Ihan siis muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Padangiin päästyämme mullehan myös iski taas ripuli. Tällä kertaa onneks vaa kolmeks päivää. Ei muuten naurattanu enää yhtää täs kohtaa. Padangista näin muuten en kyl tykänny. Kaupunki itsessään oli sievä, mut oli kyl kovin, kovin outo kaupunki. Ja miehet oli samaa kaliiberia, ku Sri Lankassa, et aivan liikaa tuijottelua ja huutelua. Se teki varsin raskaaks kaupungilla liikkumisen. Ei edes omalla parvekkella voinu rauhassa olla ilman, että miehet tuli kaduille tuijottelemaan. Ei hyvä.

Bat & Arrow

No, vikana aamuna sitten taksilla Padangin kentälle, 45 minuuttia, josta taas reilun tunnin lento Medaniin. Medanissa päivä pyörittiin ostarilla ja illan suussa Minna sitten suuntasi takasin Bukit Lawangiin ja minä takasin Medanin kentälle. Mun oli siis tarkotus olla Medanissa guesthousessa yö, mutta sit mun lentoa olikin aikaistettu 1h 2o min, joten uus lähtöaika oli jo 7.50, joten ei ollu mitään järkeä mihinkä guesthouseen mennä, koska keskustasta kentälle saatto mennä jopa kaks tuntia... Mullehan ei siis tullu minkäänlaista ilmotusta siitä, että mun lentoa on aikaistetu, vaa ite huomasin sen tehdessäni netti-check iniä... Onneks tein sen ite, muutenhan olisin jääny rannalle ruikuttamaan. No, jokatapauksessa, se yö meni hyväksi havaitulla Medanin lentokentällä. Ja seuraavana aamuna sitten Selamat Jalan Sumatra ja tunnin lento Kuala Lumpuriin.

Paikallinen tuktuk eli becak.
Matkalla Medanin kentälle.
Tuli vähän vettä. Onneks istuin bussissa.

Kaikenkaikkiaan aika meni tosi nopeeti, vaikkei juuri mitään tehty. Luonto Sumatralla on tosi kaunista, mutta muuten se ei kyl oo eniten mun paikka. Ruoka on tietty yks iso vaikuttava tekijä, ja vaikken koskaan oo ollu mikään indo-ruuan ylin ystävä, ei se varsinka Sumatralla puhutellu. Sumatralla myös islamin usko näkyy paljon selkeämmin, ku Gileillä ja Lombokilla. Suurin osa naisista on hunnutettuja. Se ei saa mun oloa eniten kotosaks. Ja ainii, enpä ollukka muistanu, että bahasan kielellä huora on kupu-kupu malam eli suomennettuna yöperhonen. Ei mulla muuta. Sampai Jumpa, Indonesia!

P.S. Terkut Rimbalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti