Sri Lanka – ei enää koskaan uudestaan

Spice Jet mut tosiaan Maduraista Colomboon lennätti potkurikoneella. Lento kesti 1h 20min. Colomboo saavuin iltapäivällä, joten siinä sitten oli aikaa rauhassa julkisilla kulkuneuvoilla pööpöillä kohti hostellia. Ensimmäisen haasteen kohtasin toki jo lentokentällä: ei tullut rahaa seinästä, ei. Yritin mun KAIKILLA NELJÄLLÄ luottokortilla, kolmesta eri automaatista: ei pennin jeniä. Ihan pikkunen paniikinpoikanen alko jo hiipua luihin ja ytimiin, että mitäs nyt? Intian rupioita eivät rahanvaihtopisteet vaihtaneet ja arvatenka muuta valuuttaa ei mukana ollu. Miks suotta olisin ottanu niitä jenkkidollareita mukaani, joita mulla kuiteski pieni nippu on?! Onneks siinä sitten kanssamatkustajien kanssa jutellessa tajusin, että sama ongelma on kaikille muillakin, eikä mun luottokorteissa. Huoh. Tapasin siellä kentällä yhen venäläisen tytön, joka myöski oli tullu viisumi-reissulle Sri Lankaan, ja Marinan kanssa sitten siellä rahaa epätoivoisesti yhessä etsittiin. No, lopulta löyty automaatti, joka ulosti meille paikallista valuuttaa, ja päästiin liikekannalle pois kentältä. Mentiin yhessä kaupunkiin, ja käytiin sitten vielä ennen majapaikkoihin menoa tsekkaamassa Intian suurlähetystön sijainti. No melkein on varmaan sanomattakin selvää, että ku seuraavana aamuna sitten sinne lompsin, ni sehän ei ollu ollenkaan se paikka, jossa ihmiselle viisumia myönnetään... Sieltä lykättiin paperilappu käteen, jossa oli osote ja aukioloajat. Ahaa, selvä ja ok.

 

Galle Face Beach, Colombo.

No, siellä oli sitten (sen varsinaisen viisumi-hässäkkä-paikan vieressä) (matka?)toimisto, jossa otettiin viisumiin tarvittavat kuvat ja herra virkailija jopa täytti hakemuksen mun puolesta. Ammattia/ työpaikkaa, kun kystyttiin ja kerroin, että ei oo työpaikkaa, niin herra virkailija nosti kulmiaan ja totes, laitan tähän hakemukseen, että ”freelancer”. Haha, eli onko freelancer uusi työtön? No, joka tapauksessa siitä sitten hakemus ja liitteet kourassa lompsin tien toiselle puolelle viisuminhakupaikkaan, jonne hakemus jätettiin, ja neuvottiin, että viikon päästä maanantaina pitää tuoda passi, ja siitä sitten seuraavana päivänä sen passin viisumilla varustettuna saa. Mulle ei koskaan selvinny, että minkä helvetin takia se hakemus makas siellä viikon tyhjän panttina, koska vasta mun vietyä viikkoa myöhemmin passin, se passi ja hakemus lähti sinne Intian suurlähetystöön käsiteltäväksi. Ainut syy tähän, minkä keksin, oli se, että ne haluavat, että turisti joutuu olemaan viikon pidempään siellä Sri Lankassa ja käyttämään rahojaan siellä. Toisaalta ymmärrän kyllä, koska kuka ihme siellä haluais muuten hetkeäkään olla, jos ei ois ihan pakko...

Galle Face Beach, Colombo.

Galle Face Beach, Colombo.

Ensipurasulta Colombo oli positiivinen yllätys, ja siellä oli jopa kävelytiet jalankulkijoille, jota siis autot, mopot, riksat ja lehmit eivät vaan käyttäneet näppäränä ohituskaistana, ninku Intiassa on tapana. Niissä harvoissa harvoissa paikoissa siis, minne on laitettu minkäänlaista väylää jalankulkijalle. Ja siis lehmiähän Colombossa ei ollu (erästä puhvelia lukuunottamatta) ja Kandyssakin vaan muutamia hassuja. Monet on kuvailleet, että Sri Lanka on kuin Intia, mutta pienempi ja siistimpi. En oo varma, että onko nää ton kuvauksen antaneet ihmiset koskaan käyny Sri Lankassa?! Sri Lankassa ei meinaan oo yhtään mitään samaa, ku Intiassa. Ennemminkin Colombista tuli mieleen, että jos Malesia ja Singapore tekis lapsen, ni se olis Sri Lanka. Ei niin siisti ja kehittyny, ku Singapore (eikä lääähelleeekkään yhtä kiva), mut chillimpi, siistimpi ja jalakulkija-ystävällisempi, ku Malesin isot kaupungit. Ihmiset on myös samannäkösiä, ku Malesiassa, eli sekoitus about kaikkia Aasian kansalaisia. Kerjäläisiä ja kulkukoiria ja -kissoja oli ihan vaan kourallinen. Ja paikat oli huomattavan siistissä kunnossa. Turvallista myös oli.

Eräs puhveli, Colombo.

Sri Lanka, mut etenkin Colombo, oli järkyttävän kallis. Röökiaski yli 5€, yöpyminen dormissa yli 17€/yö. Siis dormissa! Tsiisus. Tohon hintaan kun suurimmasta osasta Aasiaa saa priva-huoneen hotellista uima-altaalla... 

Sri Lanka on buddhalainen maa.

 

Yleisesti ottaen ihmiset on ystävällisiä, mut jotenki tahtomattani ihmisten olemuksesta tulee mulle mieleen sama, ku thaimaalaisista, että se ystävällisyys ja hymyily on päälleliimattua ja opeteltua, eikä aitoa: ollaan ystvävällisiä, niin saadaan rahat pois turreilta helpommin. Kuten esimerkiksi se, ku kävin Colombossa rautatieasemalla kyselemässä junalippua Kandyyn, ni oli herra turisti-info niin hymyä ja kohteliaisuutta tulvillaan, aina siihen saakka, ku herra ymmärs, että en ole ostamassa häneltä mitään ylihintasta kiertomatkaa, enkä edes 1.luokan junalippua. Ni siihen sit toden totta loppu herran ylenpalttinen hymyily ja palvelualttius, ja herra vaan mulle töksäytti (joku hymyntapanen irvistys naamallaan), että mene asioimaan tonne lippuluukulle, hei hei. Kiitos ja hei hei. No sieltä sit selvis, että junaliput täytyy käydä puolta tuntia ennen junan lähtöä ostamassa sieltä lippuluukulta. Olin hämmentyny siitä, kuinka helposti se hoitu. Intiassahan junaliput pitää ostaa kuukausia aikasemmin, mikäli jonnekkin mielii matkustaa ilman valtavaa säätöä. Ilmeisesti srilankalaista ei junamatkustus yhtä paljon kiinnosta, ku intialaista.

Fort Railwaystation eli Colombon päärautatieasema.

Fort Railwaystation.

Ihanaa Colombossa oli se, että siel oli hyvin laaja valikoima länsimaisia ostareita ja kuppiloita. Ja wifiä laajasti saatavilla. Tarkennan, kunnollisesti toimivaa wifiä. Et kyllähän Intiassakin wifejä on jokapaikassa, ja joo, nopeus on riittävä, jos haluat selfien omasta pärstäkertoimestas ladata instagramiin, mut jos yrittää esim blogia päivittää, ni harvassa on se paikka, jossa olis siihen riittävän hyvä wifi. Ja Sri Lankassa oli jopa monessa paikkaa julkisia ja ilmaisia (ja edelleen toimivia) wifejä. Ja ainii, vesi tulee suihkuista paineella. Hurraa! Colombossa lähinnä shoppailin, surffasin netissä ja mässäilin länkkäriruualla. Colombossa olin tosiaan reissun kaks ekaa yötä ja sit yhen yön reissun lopuks. Ekan majotuksen hostelli oli ihan ok, tosin vähän häiritsevää (eli helvetin kuvottavaa) oli se, että vessoja eikä suihkuja pesty ainaka mun oleilun aikana (ja rohkenen epäillä, ettei niitä ollu ihan äskettäin sitä ennenkään mun saapumisen kunniaks oltu tiskattu), joten vessan lattia ja istuinrengas oli tulvillaan ureaa. Sekä tuoretta että sinne jo jämähtänyttä. Ja se kivasti siellä se urean haju myös leijaili. Vaikka hostelli oli muuten ihan ok, ni sen verran se urea-disko mua häiritsi, että palattuani Kandysta Colomboon valitsinki sit toisen majatalon. Jännästi.

Colombosta sitten junalla Kandyyn, 190rs (eli noin 1,20€), 3h 30min. Yllättävintä oli (näin intialaisiin aikatauluihin tottuneena), että juna oli MINUUTILLEEN aikataulussa, niin lähtiessä kuin saavuttaessakin. Voitto. Koska Colombossa aamulla nukuin pommiin (eli valitsin torkuttaa tunnin nousematta), ni mulle ei jääny siel aikaa selvitellä, että missä tarkkaan ottaen mun varaama guesthouse oli, tai miten sinne pääsee julkisilla, ni Kandyn päässä jouduin sitte turvautumaan riksaan, josta maksoin massiivisen ylihinnan eli 250rs (joka on noin 1,60€), ku oikea hinta olis ollu maks 100-150rs. Tosin ensimmäiset riksakuskit pyysivät pokkana multa 500 rupiaa, ja saivat multa vastukseks naurut päin naamaa.

Colombosta Kandyyn.

Colombosta Kandyyn. 2.luokan vaunu.

Colombosta Kandyyn.

Colombosta Kandyyn. Pilimatalawa, hihihihiiiii....

Mun ehkä koko reissun pelastus oli se, että mun Kandysta varaamani guesthouse oli aivan huippu. Ei mitään luksusta, mut huippumukavat omistajat ja viihtyisä guesthouse. Eräänä iltana se keski-ikäinen omistaja-leidi kysy multa mun uskonnosta, ni hätäpäissäni tietysti valehtelin olevani kristitty, koska helpommalla pääsee, ku että alkasin selvittää todellista maailmankatsomustani ja näkemystäni uskonaasioista. No, omistajat siis olivat kristittyjä myös, ja siinä sitten omistaja pyysi mua lähtemään heidän mukaansa sunnuntain jumalanpalvelukseen. Jonne myös hätäpäissäni lupauduin lähtemään, ja samalla toivoen, että leidi unohtais koko asian ennen sunnuntaita. No arvatenkaan näin ei käyny, vaan sunnuntaiaamuna sitten lähdin omistajan ja tämän parikymppisen pojan kanssa sinne jumalanpalvelukseen. Aattelin myös, että ei kai se niin paha voi olla, ja hei, uusia kokemuksia. Mut hei, olinki todella väärässä. Kokemus oli karmiva. Luvatun puolentoista tunnin sijasta se kesti tunnin pidempään, ja kirsikkana kakussa oli se, että kirkon korealainen pastori halus käydä mun kanssa kahdenkeskeisen keskutelun uskonasioista. Luulin, et kuolen. Tai oikeastaan toivoin, että kuolisin, ku istuin siinä hiostavassa nahkatuolissa yrittäen kohteliaasti olla sanomatta, että jumalaa ei taida olla olemassa...

Ginza Rest Guesthouse, Kandy.

Kiri Muhuda eli Kandy Lake, Kandy.

Kandyssa aikaani vietin käymällä kävelemässä, lukemalla kirjoja (kymmenessä päivässä luin vaatimattomasti neljä kirjaa, joista kaks oli englanninkielisiä), tsättämällä frendien kans, hoitamalla netissä roikkuvia asioita, chillaamalla guesthousessa ja toivomalla, että aika menis mahdollisimman nopeasti, ja pääsisin takasin Intiaan. En oikeestaan tehny mitään enkä käyny missään, koska ensinnäkään mikään ei mua oikeastaan siellä kiinnostanu, ja toisekseen, en halunnu laittaa yhtään ylimäärästä rahaa mihinkää kiertoajeluihin tai sisäänpääsyihin (jotka olivat lähes kaikkialla huomattavan kalliita (1000-1500rs). Enkä nyt halua kuulostaa ylimieliseltä koko maailman nähneeltä nartulta, mut Sri Lanka oli vaan kertakaikkiaan tylsä, mitäänsanomaton, ja must vaan kaikki mikä sillä maalla oli tarjota, oli sellasta, minkä olin jo nähny ja kokenu jossain muualla: norsut, teeplantaasit, kukkulat laaksoineen, hiekkarannat, buddhapatsaat ja kaikenmaailman temppelit. Ei mitään, minkä vuoksi olisin vaivautunu sieltä Kandysta lähtemään yhtään minnekkään. Ymmärrän, että mun asenne ei ollu paras mahdollinen, mut mul oli myös koko ajan olo, ku jäitä polttelis, ku vaa odotin, että saisin sen uuden viisumin ja pääisisin takasin Goalle. 

Kiri Muhuda.

Kiri Muhuda.

 

Sri Lankassa miehet olivat suurimmalta osalta erittäin rasittavia. Ihan kaikkialla miehet tuijotteli, huuteli, pyrkivät juttisille ja ehdottelivat. Oli todella ahistavaa, ku missään ei saanu edes kävellä rauhassa ilman, että joku idiootti olis yrittäny lyöttäytyä seuraan. Sitä myös mietin siellä ollessani moneen otteeseen, että miten mua se töllöttely siellä häiritsi niin paljo enemmän, ku esim Intiassa, ku varmaan on sanomattakin selvää, että kyllä Intiassakin töllötellään, oi kyllä. Mut sit tajusin, että Intiassa sitä töllöttelyä suorittaa KAIKKI, ikään tai sukupuoleen katsomatta, mut Sri Lankassa ainoastaan miehet töllötteli ja se oli todella häiritsevää. Plus että se ei rajottunu siihen tölläilyyn, kuten mainittua. ARGH! Se ärsytti mua niin suunnattoman paljon, että siksikään en halunnu poistua mun huipusta guesthousesta minnekkä, minne ei ollu pakko, koska missään muualla ei saanu olla rauhassa. Myöskään sillä ei ollu tuon taivaallista merkitystä, että oliko mulla päällä lyhyet shortis ja toppi vai mekko ja legginssit. Ja siis Kandyyn saapuessani riksakuski siinä jo sähäkästi mua treffeille pyyteli, ja tarjoutu, että opettaa mua ajamaan riksalla (että ninku mitä?!?!), ja joutu sitten kokemaan valtavan pettymyksen, ku en hänen puhelinnumeroaan huolinu saati antanu hänelle omaani. Ja sitten vielä myöhemmin samaisena päivänä pulska teinipoika (joka seuras mua kahvilasta kauppaan, ennen ku keräs rohkeutensa) mua treffeille pyys (että ninku mitähan taas?!), mut valitettavasti myös hänelle jouduin tarjoilemaan pettymyksen.

Rasittavaa ja häisitsevää Kandyssa kävelystä tekivät myös linnut, joita siellä Kandy Laken ympärillä oli miljoona. Ainaki. Ja jokaisella niillä on tarve paskantaa myös. Hiukan jännitti siellä puiden alla kävellä, ja odotella sitä lottovoittoa. Joka jäi onneks lunastamatta.

Sri Lankassa ollessani söin kolmasti paikallista ruokaa (joka oli keskivertoa, eikä mistään niistä aterioista jääny jälkipolville kerrottavaa), muuten olen ihan antauuksella mussuttanu menemään ylihintaista länkkäriruokaa (ja pikaruokaa). Mut pikaruokaa ja vastaavaa länkkäriruokaa ei oikeestaan Goalta saa, joten tulipahan ainaki se vaje Sri Lankalla täytettyä. Ja hei, sekä Mäkkäri että Purilaiskuningas tarjoilee kasvishamppareita, hurraa! Ylenpalttista mässäilyä on onneks tasapainottanu se, etten juonu tippaakaan alkoholia. Koska olin tipattomalla. Ja siis kolme viikkoa tipatonta tuli täyteen Sri Lankassa ollessa, ja se aika meni jouhevasti, joskin loppuvaiheessa reissua aloin olla enemmän, ku valmis kulauttamaan kurkkuuni alkoholipitoista nestettä. Varsinki valkkari-pohjaisesta sangriasta haaveilin. Paljon.

Mupsutin mupsutin ja uus Pusheen-paita. Ja aivan paska kirja.

Kandyssa vietin siis viikon verran, josta sitten palasin junalla takasin Colomboon. Matkasin tietty sen kolmen tunnin matkan junan välikössä lattialla istuen, koska kaikki paikat oli täynnä. Paitsi ensimmäiseen luokkaan, jonne lippu olis maksanu 1100rs, ku kolmannen luokan lippu (istumapaikalla tai ilman) oli 180rs. Ja Colomboon ja Intian viisumikeskukseen (tai mikä ikinä se paikka olikaan, jossa ne niitä viisumeita väkers) oli päästävä. Colomboon päästyäni nakkasin passin sinne, josta sen siis seuraavana päivänä sain haettua uudella viisumilla varustettuna. 

Kandy.

Musta erittäin hauskaa on se, että eräs Sri Lankan lentoyhtiöistä on nimeltään ”Mihin Lanka”, ja voin kertoo, että siitä on ihan soppelisti huumoria revitty, että mihinhän lankaan sitä sit joutuu, ku Sri Lankaan lähtee. No tällaseen lankaan, huh huh... Vois jopa sanoa, että paskaan lankaan. Reissun ehdottomasti paras hetki oli se, ku sain kätösiini passini uudella Intian viisumilla varustettuna. Siitä sitten passia puristaen laukkasin guesthouseen (en siis sinne urea-residenssiin, vaan sinne uuteen paikkaan), jossa samantien ostin uuden lennon, joka lähti samana iltana (tai yönä, mut joka tapauksessa) takasin Intiaan. Ja koska nyt näin pröystäilin, ostin lipun ihan rohkeesti Goalle saakka... Mullahan siis toki oli jo olemassa paluulippu (Maduraihin), mut todellakin ostin uuden lipun seuraavaan mahdolliseen koneeseen. Koska voin. Eikä kyl mikään mahti maailmassa olis saanu mua jäämään Sri Lankaan vielä 12 päiväksi, joka mulla olis edessä ollu olemassa olevan paluulipun mukaan. No no no. 

 

Tyttö, jolla on menolippu Goalle.

Uuden lentolipun ostamisen jälkeen mulla oli joku 12 tuntia aikaa ennen lennon lähtöä. Hetken siitä chillasin hostellilla, mut aika nopeesti lähin sit kuitenki jo kentälle punottamaan ja oottamaan. Lentokentällä tutustuin sitten suomalaiseen Sariin (ja erääseen skotti-leidiin). Pian kävikin sitten ilmi, että en todella ollut ainut, joka oli vihannut Sri Lankaa, vaan sekä Sari, että skotti-leidi olivat mun kanssa aivan samoilla linjoilla. Mikä helpotus oli tajuta, että se kaikki tympeys ei ollukkaan vaan mun omassa päässä, vaan muillakin oli ihan samat fiilikset Sri Lankasta... No, Sarilla olikin sitten sama määränpää, ku mulla, joten 7h odottelu Colombossa, lento Chennaihin, 7h odottelu Chennaissa ja lento Goalle meniki, ku siivillä. Chennain kentällä poltettiin appelsiin makusta röökiä (en voi suositella kellekkään) ja syötiin juustokakkua. Ja nautitiin siitä, että Sri Lanka taakse jäi. Goalla sitten vielä jaettiin taksi Anjunaan, ja voi että olin onnellinen nainen, ku perille pääsin. Sri Lanka – never again. 

En voi sanoo, et Sri Lankassa olis ollu rumaa, vaikka en siitä muuten niin välittänykkää. Ja nää auringonlaskut  Colombossa ekana päivänä. Eikä kumpakaan kuvaa oo käsitelty millään tavalla. Hämmentävän kaunista.

Goalta Chennain kautta Maduraihin

Lopulta siis todella sitten otin härkää sarvista sillon tammikuun puolvälin tienoilla ja päätin, että jo nyt on jumalauta korkea aika, että aikuinen nainen lopettaa inisemisen ja opettelee ajamaan sillä skootterilla! Jos täällä skootterilla ajelee KAIKKI muutkin about vaippaikäsestä ikäloppuihin mummoihin, ni kyllä minäkin sen opin! Mun frendi Janne mua opetti ja sit tosiaan kaikkien yllätykseks olinki ihan hyvä siinä! Ajotunti-session (joka kesti alle 20 minuuttia, koska olin NIIN HYVÄ) jälkeen me käytiin palkitsemassa itsemme messevällä lounaalla Srissä.

Upee! Skootteri apupyörillä. Ja ihan vaan tiedoks, ei oo mun skootteri. Opettelin ihan suoraan ajaa ilman apupyöriä.

Anjuna Beach

Seuraavana päivänä lähinki sitten jo ihan reippaasti itsekseni ajelemaan skootterilla ympäri Anjunaa. Ja kaikki meni hyvin siihen asti, ku mun piti parkkeerata skobo Oxfordin pihaan. Oxford on siis Anjunan Citymarket, tosin koko-luokkaa (ja valikoima-luokkaa) enemmänkin Siwa. No, joka tapauksessa, ajoin ihan hissukseen siihen pihaan, kivasti siihen erään moottooripyörän ja seinän viereen. Ja tuosta noin liu'utin skootteria hissukseen lipuen ja sit lopulta, kun olin riittävän lähellä seinää, laitoin jarrut pohjaan. Sit siin kävikin niin, että tuli pari muuttujaa ja jarrun sijasta häsiksessä laitoinki kaasun pohjaan sillä lopputulemalla, että skootterin etuosa oli moottoripyörän etupyörän päällä ja loppu skootteri sen moottoripyörän ja seinän välissä. Lollikset. Mullehan ei käyny kuitenkaan mitään, mun skootteri oli naarmuilla ja sen moottoripyörän etulokarista maalit poissa. Siitä onneks selvisin maksamalla 300₹ moottoripyörän omistajalle. Ja skootterin naarmuista sovittiin skootterin omistajan kanssa, että katotaan sitten helmikuun lopussa kaikki vauriot yhteensä ja sovitaan sitten korvaussumma. Ja todella siis istuin myös edelleen sen diagonaalisessa asennossa olevan skootterin päällä ja sieltä vienosti katselin ympärilleni ja huhuilin apua... Joku herra mua siinä sitten auttamaan tulikin ja ensitöikseen käski mun laskeutua alas sieltä skootterin päältä... Jonka jälkeen se sammutti mun skootterin virrat ja nosti sen skootterin alas takasin maanpinnalle. Että tällasia skoboilu-hommia Kallosen äidin tyttärellä... Skootteri siis oli vuokrattuna siltä mun frendiltä Jannelta, ja kun Jannelle kerroin näistä mun edesottamuksista, Janne päätään pyöritteli ja totes, et älä kerro enempää. Mut lisäs vielä, että jos pyydettäis Goan kymmenen parasta kuskia parkeeraamaan skootteri samalla tavalla, ni tuskin kukaan onnistuis siinä... No voin kertoa, että nyt sujuu jo huomattavasti paremmin. Nyt ajelen jo ihan näppärästi ja varmoin ottein (ja siis muidenki, ku omasta mielestäni!). Aluksi mua myös hirveesti pelotti muu liikenne, kyytsääminen ja pimeellä ajaminen. Nyttemmin ajelen jo pimeessä ja kyytsäilen ja jopa kyytsäilen pimeässä. Näin se vaan vanhakin koira oppii uusia temppuja!

Kivasti nyt pääsee skootterilla vähän pyörimään ympäri. Yks ilta käytiin auringonlasku-drinksuilla Little Vagatorissa.

Auringonlaskuja Anjunassa. Ja kyllä, tossa oikeessa ylänurkassa olevassa kuvassa herra pokkana kalastaa. Ja kaikkien hämmästykseks jopa sai kalaa...

Tammikuussa Tiina sitten lähti Sri Lankaan viisumi-reissulle ja näin ollen mie sain uuden naapurin: kundin Dubaista. Muuten elämä on jatkunut melkolailla samaan tapaan, joskin nyt toki skootteri-reissuja on tullu tehtyä huomattavasti enemmän, ku aiemmin. Ja vähän tylsyyttä välillä ollu ilman Tiinaa. Mut sillon tällöin bailuissa, joskin tahti on huomattavasti hiipunu, markkinoilla shoppailua, kivoja illallisia ja biitsillä makoilua. Sitä se on ollu.

Hassuttelua mun vuokranantajan tyttären, Sankrutin kanssa.

Kerran käytiin Hill Topin bailuissa. Eikä muuten oltu ainoat... Me tosin mentiin mittarilla sinne ja takas.

Voimien keräilyä ennen bailuja.

Paolo's, ihana Paolo's, Chapora.

Dali bar, Anjuna.

Anjunan keskiviikko-markkinoilla oon käyny lähes joka keskiviikko, joskin shoppailu siellä on jääny melkosen vähälle. Yhen synttärilahjan ja ittelle parit korvikset sieltä oon vissiin koko aikana ostanu. Mut siel on kyl muutenki ilman shoppailua ihan kiva hengastella kojuilla pyörien ja ravintoloissa istuskellen. Ne Anjunan markkinat eli Anjuna fleamarket on ollu voimissaan jo jostain hamasta 70-luvusta lähtien. Ja alunperin se on ollu nimensä mukaisesti nimenomaan kirpputori, jossa hipit maallista omaisuuttaan möivät siinä toivossa, että voisivat pidentää oleiluaan Intiassa. Näinä päivinä se ei enää oo kirppari, vaan siellä myydään uutta tavaraa ja käsitöitä. Ja kyllä, aivan samaa tavaraa, jota voi ostella myös Arporan iltamarkkinoilta tai aivan jokaisesta paikallisesta myyntikojusta. Iltapäivästä alkaen siellä on myös useemmassa paikassa livemusaa, ja myöhemmin illalla Guru-baarissa on karaoke. Karaokea on mahdollista laulaa hindiks, englanniks tai venäjäks.

Biitsielämää Anjunassa.

Lehmiä ja vuohia (ja arvatenkin varsinki lehmiä) on edelleen ja kertakaikkisesti JOKA PAIKASSA. Je lehmit tekee todellakin, mitä lehmit haluaa. Voin myös kertoa, että yks ilta kotiin kävellessäni mulla oli kova tarve naputtaa tekstiviestiä kännykälläni sen sijasta, että olisin esimerkiks käyttäny kännykän taskulamppu-sovellusta tietäni valaisemaan, niin meinasin sitte kävellä pahki mustaan lehmään, joka löntysteli kotipolulla vastaan. Ei muuten ollu sydäri kauheen kaukana... Apinoita oon nähny kerran, ja olin hyvin hämmentyny, mutta apinoita kuulemma Goalla on ja Chaporassa ne kuulemma käy aamuisin ryöstöretkillä ravintoloissa. LOL. Rottaa olen tavannu kerran. Ja oli muuten JÄÄTÄVÄN kokonen otus! Hyi helvetti! Enkä arvostanu palaakaan tätä yöllistä kohtaamista oman kodin hoodeilla. Kulkukoiria pyörii kaduilla ja biitsillä sopiva määrä. Kissuja on vähemmän, mut niitäkin on. Ja tietty Gilien kissuparatiisiin verrattuna lähes mikä tahansa määrä kissuja tuntus pieneltä. Ja kissuilla täällä on pitkät hännät. Ja yks ilta kotiin mennessä spottasin neljännen kärmeksen. Jäätävän kokonen python, joka ylitti tietä ja täpärästi onnistu luikkimaan skootterin edestä pusikkoon. Niin näppärästi, että mun liipasinsormi ei ehtiny sitä ikuistaa.

Liskodisko himassa.

Eläintarha himassa.

Pyhät lehmät Maduraissa.

Osa asioista Intiassa on käsittämättömän halpoja, osa käsittämättömän kalliita. Juusto on sikahintasta, mut sit taas esim pillimehu on 10₹ eli noin 15c. Alkoholi on naurettavan halpaa, tupakka taasen verrattain kallista, 220₹ eli noin 3€. Ravintoloissa pääruoka maksaa (riippuen about kaikesta) noin 2€-7€, harvemmin kuitenkaan yli 5€. Pieni bisse kaupassa on noin 40₹ eli 50c, ravintolassa tuplat mut siis alle euron. Joissain bileissä bisse voi olla jopa 4€, mut yleisesti rantabaareissa 1,50€.

Selkeesti nainen voi lähteä Kouvolasta, mutta Kouvola ei lähe naisesta. Kivasti on meilläki Bella pizzeria Anjunassa...

Helmikuussa käytiin Tiinan kanssa pidennetyllä viikonloppuretkellä Etelä-Goalla. Sinne kesti noin sata vuotta (eli kuus ja puol tuntia) mennä. Oli tietyö ja oli sata (ainakin neljä) bussinvaihtoa ja ja riksakyydistystä ja vaikka ja sun mitä... Hinnallahan matka ei ollu pilattu, menomatka busseilla ja riksalla makso 220₹ eli noin 3€.

Ladies matkalla etelään ja Agondassa.

Agonda oli meijen ensimmäinen kohde etelässä, ja siellä myö oltiin kaks yötä. Oon ollu Agondassa viis vuotta sitten, sillon, ku olin mun ekalla Intian reissulla, ja oli kyllä kovasti rakennettu lisää majataloa ja ravintolaa sitte viime näkemän! Mutta Agonda on edelleen kyllä ihana ja rauhallinen. Kaikki ravintolat ja baarit siellä menee sulki klo 23, joten mikään biletys-mestahan se ei oo. On siellä yks bailupaikka, nimeltään Leopard Valley, joka on about Agondan ja Palolemin välissä. Siellä me oltiin Tiinan kanssa aikalailla huuli pyöreenä, koska lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: meno on täysin erilaista, ku meijen huudeilla Anjunassa. Ja ei, en missään nimessä tarkota, että meno olis millään valtakunnan tavalla parempaa... Leopard Valley-kokemuksen jälkeen vietettiinkin loppuaika hiljaiseloa ilman biletystä, ja nautittiin siitä, mikä Etelä-Goalla on parasta eli chillailu ja rannalla magoilu.

Illallinen Agondassa.

Meijen majapaikka Agondassa.

Agondan ranta on tosi ihana, ja koska siellä on melkosen kovat aallot, siellä ei oikein voi lapset uida, joten kirsikkana kakun päällä Agondassa on vielä se, että siellä ei juurikaan lapsiperheitä pyöri. Eli paratiisi. Agondassa me maattiin biitsillä aurinkoa ottaen, uitiin, käveltiin rannalla ja syötiin hyvin. Yks ilta käytiin myös ihmettelemässä hedelmälepakoita, joita siellä rannan toisessa päässä oli muutamat puut pullollaan. Yks päivä siellä myös lähettiin lounalle rannan ihan toiseen päähän, ja siellä vedettiin messevä lounas, jonka päätteeks huomattiinki, että oltiin molemmat lähetty liikkeelle pokkana ilman lompakoita... 

Agonda

Noi puut siis on TÄYNNÄ noita hedelmälepakoita. Eikä ne varsinaisesti ollu mitään pieniä otuksia...

Agondat kadut ja lehmit.

Agondassa ihanaa oli myös se, että rannalla ei ollu yhen ainuttakaan kaupustelijaa eikä pällistelijää, vaan siellä sai maata kaikessa rauhassa, palvoa aurinkoa ja lilluksia meressä. Siellä ollessa luulin myös kolmen päivän ajan, että siellä ei oo mulle tarjota minkäänlaista kännykkäverkkoa, mut totuushan oliki se, että mun sim-kortti oli vanhentunu... Tätä sitten Anjunaan palatessa selvittelin, niin selvis, että ulkomaalainen ei voi saada prepaid-simiä, joka olis voimassa yli kolmea kuukautta. Paitsi tietty jos makso noin 5€ ekstraa, olikin yllättävän hyvin tarjolla pysyviä sim-kortteja, ihan jopa ulkomaalaisille... Incredible India, indeed.

Agonda

Agondasta matka jatku sitten vielä etelämmäks, Palolemiin. Palolemissa olin myös sillon viitisen vuotta sitten, ja Palolem oli aikalailla sama, mikä se oli mun muistoissani. Ehkä joitain uusia majataloja oli noussu, mut ei mitenkään merkittävästi. Palolemiin taksi makso 400₹ eli noin 5,50€. Busseilla suhaten olis päässy 20 rupialla, mutta kerrankos sitä etelän lomalla pröystäillään ja taksilla ajellaan. Palolemissa majotuttiin private beachille, joka on varsinaisen Palolem Beachin eteläpuolella. 

Palolem

 

Meijen residenssi Palolemissa.

Palolemissa meijen bambu-majan aaamupala oli ihan käsitämättömän halpa: 220₹ (eli noin 3€) kahdelta! Ja oli niin iso, ettei jaksettu syödä kaikkea. Palolemissa tosi monessa rantaravintolassa oli kalapöydässä hai-vauvoja tarjolla. Mieli oli pahana ja kieltäydyin jalallanikaan astumasta ravintolaan, joka tarjosi haita.

Palolem ja PahanMielen kalapöytä. En tukka!

Kaikenkaikkiaan kyllä täytyy sanoa, että Etelä-Goa on kauniimpi, ku Pohjois-Goa, mutta kyllä Pohjois-Goa on koti. En vois kuvitellakkaan, että viettäisin Etelä-Goalla muutamaa viikkoa pidempää. Kyllästyisin kuoliaaks, jos mun pitäis Palolemissa (saati Agondassa) kolme kuukautta asua... Ei kyllä millään tavalla houkutteleva ajatus. Siellä on kiva käydä, mutta ei viipyillä liiaksi. Lomailu siellä on ihanaa. Hiekka on vaaleeta ja hienoa ja merivesikin on ihanan sini-turkoosia. Käsittämätöntä on mulle ymmärtää se, että miten ero Pohjois-Goaan voi olla niin iso, vaikka välimatka ei oo, ku about 100km. Jossain vaiheessa huomasin puhuvani asioista, että ”kun mennään takasin Goalle”... LOL. Koska todentotta tuntu siltä, että me ollaan jossain ihan muualla, ku Goalla, niin erilailainen meininki on Etelä-Goalla.

Palolem

Paluu Anjunaan suju kaks tuntia nopeemmin, vaikka mentiin myös busseilla suhaten takasin. Oli aivan mahtavuutta olla takasin Anjunassa. Mut loma oli kyl tehny tehtävänsä, ja oli kuin uudesti syntyny pienen loman jälkeen. Siitä elämä sitten jatku normaalin kaavan mukaisesti. Eli markkikoita, skoboilua ja ulkona syömistä. Lämpötila Goalla on kevään lähestyessä noussu huimasti, eikä enää ole pelkoa siitä, että öisin palelis. Varsinka, ku mun huushollin ilmastointilaite ei oo halunnu tehä yhtään mitään viimiseen kolmeen viikkon, ja sähkömies on tulossa aina ”huomenna”. Ja tuuletinhan vaan pyörittää sitä kuumaa ilmaa ympäri huonetta. Kuuma, kostea, hikinen. Ja tästä ne lämpötilat senkun ampasee nousuun. Että hellou vaan tuleva kevät!

Kuuma oli myös sizzler!

Yllättävän nopeesti sit tuliki aika, jolloin mun tartti alkaa tositarkoituksella pakkaamaan mun omaisuutta ja suunnittelemaan mun visarunia Sri Lankaan. Kiinnostus lähtemiseen oli aikalailla nollan luokkaa. Eiku, nyt valehtelin, kiinnostus lähteä oli lähempänä miinus tuhatta, ku nollaa. En muista, että mua olis koskaan elämässäni kiinnostanu niin vähää lähteä reissuun. Mut naisen on mentävä, ku naisen on mentävä...

Pakkasin myös lahjan. Ei ollu Anjunalla mulle tarjota ostettavaks lahjapaperia, ni teinki ite ja säästin. Jos en ois jo lopettanu mun päivätöitä, ni niitä ei ehkä edelleenkään kannattais paketoijan-uran toivossa lopetella...

Vika ilta Goalla suju kivasti Anjunassa biitsi-ravintolassa illallisella auringonlaskua ihaillessa. Haikeeta oli. Vikana aamuna sitten pakkaus ja siivoilu. Siivoiluhan oli taas melkosen puolivillasta touhua ja olin arvioinu olevani huomattavasti nopeampi ja tehokkaampi siivoja, mitä sitte todellisuudessa olinkaan... Onneks Tiina pelastavana enkelinä teki loppusiivouksen ja pesi lakanat, ku mie olin jo bussissa matkalla Mapusaan. Ja se se vasta matka olikin... Bussi Anjunasta Mapusaan kesti meinaan normaalin vajaan puolen tunnin sijasta rapsakat kolme varttia, koska me eksyttiin?! Siis kyllä, me eksyttiin jonnekkin Parraan (joka siis about Mapusan ja Anjunan puoliväliin), jossa me tosiaan pörrättiin menemään kaikennnäkösillä pienillä kujilla, ja lipunmyyjä-poika kyseli tienvarsilla seisovilta ihmisiltä ajo-ohjeita Mapusaan... Mua olis saattanu naurattaa piirun verran enemmän, jos ei ois koko aikaa tarttenu jännittää, että ehdinkö varmasti junaan. Mut ehdinki, ja olinki Margaossa jo kolme varttia ennen junan lähtöä. Mukaan reissulle otin vaan repun, joka menee käsimatkatavaroissa. Reppu tuntu painavan syntisen paljon, vaikka mukana ei ollu juuri muuta, ku muutama rytky ja läppäri. Rinkka ja suurin osa maallisesta omaisuudestani jäi siis kaverin luo Goalle odottaaan mun paluuta.

Vika ilta Anjunassa. Ja joku tyhmä tuli pilaamaan mun auringonlasku-kuvan.

Margaosta junamatka Chennaihin kesti rapiat 22 tuntia ja se meni yllättävän nopeasti. Jengit junassa laitto maate jo yheksän jälkeen, ja samalla sammutettiin vaunusta valot. Olin unohtanu ostaa mun otsalamppuun patterit, joten kirjanluku jäi haaveeks ja aloin itekki unille. Ja pian heräämisen jälkeen aamulla me oltiinki jo perillä Chennaissa. Chennaissa mulla oli sitten kuutisen tuntia luppoaikaa. Kävin SubWayssa porsastelemassa pikaruualla ja kiertelin yhtä ostoskeskusta, jonka jälkeen parkkeerasin ahterini yhteen kahvilaan. Siellä kahvilassa kuvattiinkin just sillon jotain paikallista elokuvaa, ja intialaisittain arvatenkin melkonen hässäkkä oli päällänsä. Siellä kahvilassa sitte sellanen parikymppinen paikallinen kundi lyöttäyty mun seuraks töllöttämään kuvauksia, ja siinä sitten sainkin pari tuntia kulumaan, ku siivillä. Mun lähtiessä se kundi vielä pyydysti mulle riksan ja sopi hinnan kuskin kanssa, jotta mun ei tarttis maksaa ”länkkäri-lisää”. Jes! Tosin kuski ei tästä ollu kauheen mielissään, ku ei saanu multa kynittyä ekstraa. Ja sitten takasin juna-asemalle ja seuraava 12 tunnin yöjuna Maduraihin.

Junat ja naiset. Ei mulla muuta...

Pikaruualla porsastelua Chennaissa ja Maduraissa.

Matkalla

Jossain matkalla Goalta Chennaihin.

Chennain juna-asema. Inkkarit ne ei lakkaa hämmentämättä pientä kulkijaa...

Maduraissa vietin kaks yötä, ja oli muuten tylsää. Niin tylsää, että kävin useammassa museossa. Kyllä, minä museoissa kävin. Myös siellä isossa temppelissä kävin. Siellä turrena pyörin. Temppelissä myös vahingossa meninin jollekki alueelle, jonne sai mennä vaan hindut, ja tästäkös temppelissä työskennelly herra herneen nenään veti ja alko mulle karjua, et ”go out, OUT, get out from here!”. Yritin mennessäni selittää, että en mie voinu tietää, että sinne ei oo mun lupa mennä, ku missään ei mitään plakaatia kiellon merkiks ollu... Ku muualla siellä temmppelissä oli selkeet kieltokyltit niille alueille, jonne sai vaan hindut mennä. Kävin siis häpäisemässä jonku hindu-alueen mun ateistisella ruumiillani. Ikävästi. Temppeliin ei myöskään saanu viedä kameraa, mut kuvaaminen kännykkäkameralla oli ok 50 rupiaaa vastaan. Aivan ymmärrettävää.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Meenakshi Amman Temple, Madurai.

Meenakshi Amman Temple, Madurai.

Meenakshi Amman Temple, Madurai. Siellä punotan ja pönötän Mapusa-marketilta ostetussa aidossa Marimekossani.

Meenakshi Amman Temple, Madurai. Ja kyllä, olisin arvostanu, jos noita kielto-kylttejä olis ollu KAIKISSA niissä sopukoissa, jonne meneminen olisi ollu multa kiellettyä...

Meenakshi Amman Temple, Madurai. Ja Madurai illalla ravintolan kattoterassilta ikuistettuna.

Muuten Maduraissa pyöriskelin kylillä ja lueskelin hotellilla. Hotellihuoneessa mulla oli pienoinen ongelma suihkun hanan sulkemisen kanssa. Ongelma oli siis se, että hana ei menny sulki, välittämättä siitä, mihinpäin sitä hanaa väänsi tai käänsi. Ekan kerran jouduin hakemaan henkilökuntaan kuuluvan miehen paikalle, joka väänsi hanaa ja se sulkeutu. Tunsin itseni tyhmäksi. Arvatenki sama kävi vielä uudestaan, ja hain sillon toisen miehen paikalle. Tämä herra ei puhunu juuri sanaakaan englantia, mut viittilöin sen mukaani huoneeseeni, ja kylppärissä näytin täysiä suihkuavaa hanaa, jonka jälkeen käänsin hanaa, ja arvatenkin hana meni sulki sen siliäntien. Sanomattakin lienee selvää, että tässä kohtaa vasta itseni tyhmäksi tunsinki, eikä vastapuoli tietty ymmärtäny yhtää, ku yritin selittää, että se ei todellakaan noin menny aikasemmin kiinni. No, nyt se mies siellä ehkä sitten ihmettelee sitä, kuinka suomalaispimpula hänelle tohkeissaan näytti, kuinka valuva hana laitetaan sulki...

Mitä näitä nyt on... LOL.

Madurain kadut.

Madurain kadut.

Madurain kadut.

Madurain kadut. En tekstaillu kävellessäni...

Madurain kadut. Mites toi poliisi-auto?!?!

Madurain kadut. Pientä palaista ja pala tukkaa olis myös mummolla myös myytävänä...

Toisena iltana kävin yhen ravintolan kattoterassilla syömässä päivällisen. Ja jes, söin kaks pääruokaa. Toista en jaksanu ihan kokonaan, mut silti. Kaks pääruokaa. Oli vähän nälkä... Sinne mennessä myöskään en onnistunu hissin nappulaa painamaan niin, että hissi olis rekisteröiny mun halun päästä kattoterasille. Itsehän en toki mitään huomannu, vaa hississä vaa seisoskelin ja mietin, että aika hidas hissi, ku minuutin verran siellä olin seisoskellu. Syykin tietty selvis, ku hetken päästä intialaisherra tuli sisään hissiin, ja kyllä ihan siitä samaisesta pohjakerroksesta, josta olin itsekkin kyytiin reilua minuuttia aiemmin astunu. Herra mulle siinä sitten ohjeisti, että mun pitää painaa hississä nappulaa, mikäli haluan, että hissi aloittaa lihan liikuttamisen muihin kerroksiin. Kaikenlaista. Maduraissa ihmiset tuijotteli ja kuvia näppäili kännyköillään eli perusmeininkiä, jonka Goalla ollessa vaan olin päässy täysin unohtamaan... Vikana aamuna sitten bussilla lentokentälle ja kohti Sri Lankaa.

Tuosta ja tuonne ja tuolla.

Sen verran voin myös kertoa, että niin monet ”tosireissaajat” ku aina siitä lässyttää, että jos on vaan Goalla (tai vastaavissa turre-mestoissa), ei näe sitä todellista Intiaa ja blaah blaah. Voin kuule kertoa, että mulle Goa on aivan riittävän Intiaa, ja se ”Real India”, josta lässytetään on jotain aivan muuta, ku nautinnollista hengailua. Kolme päivää todellista Intiaa riitti mulle tällä haavaa muistutukseks siitä, että miksi majailen Goalla.

Tällasta tää on taas ollu... Tos oikees alakulmas olevas kuvas yritin vähän laittaa märälle iholle lisää aurinkorasvaa. Ei levittyny ihan sillai, ku olis odottanu aurinkorasvan levittyvän...