Goalta Chennain kautta Maduraihin

Lopulta siis todella sitten otin härkää sarvista sillon tammikuun puolvälin tienoilla ja päätin, että jo nyt on jumalauta korkea aika, että aikuinen nainen lopettaa inisemisen ja opettelee ajamaan sillä skootterilla! Jos täällä skootterilla ajelee KAIKKI muutkin about vaippaikäsestä ikäloppuihin mummoihin, ni kyllä minäkin sen opin! Mun frendi Janne mua opetti ja sit tosiaan kaikkien yllätykseks olinki ihan hyvä siinä! Ajotunti-session (joka kesti alle 20 minuuttia, koska olin NIIN HYVÄ) jälkeen me käytiin palkitsemassa itsemme messevällä lounaalla Srissä.

Upee! Skootteri apupyörillä. Ja ihan vaan tiedoks, ei oo mun skootteri. Opettelin ihan suoraan ajaa ilman apupyöriä.

Anjuna Beach

Seuraavana päivänä lähinki sitten jo ihan reippaasti itsekseni ajelemaan skootterilla ympäri Anjunaa. Ja kaikki meni hyvin siihen asti, ku mun piti parkkeerata skobo Oxfordin pihaan. Oxford on siis Anjunan Citymarket, tosin koko-luokkaa (ja valikoima-luokkaa) enemmänkin Siwa. No, joka tapauksessa, ajoin ihan hissukseen siihen pihaan, kivasti siihen erään moottooripyörän ja seinän viereen. Ja tuosta noin liu'utin skootteria hissukseen lipuen ja sit lopulta, kun olin riittävän lähellä seinää, laitoin jarrut pohjaan. Sit siin kävikin niin, että tuli pari muuttujaa ja jarrun sijasta häsiksessä laitoinki kaasun pohjaan sillä lopputulemalla, että skootterin etuosa oli moottoripyörän etupyörän päällä ja loppu skootteri sen moottoripyörän ja seinän välissä. Lollikset. Mullehan ei käyny kuitenkaan mitään, mun skootteri oli naarmuilla ja sen moottoripyörän etulokarista maalit poissa. Siitä onneks selvisin maksamalla 300₹ moottoripyörän omistajalle. Ja skootterin naarmuista sovittiin skootterin omistajan kanssa, että katotaan sitten helmikuun lopussa kaikki vauriot yhteensä ja sovitaan sitten korvaussumma. Ja todella siis istuin myös edelleen sen diagonaalisessa asennossa olevan skootterin päällä ja sieltä vienosti katselin ympärilleni ja huhuilin apua... Joku herra mua siinä sitten auttamaan tulikin ja ensitöikseen käski mun laskeutua alas sieltä skootterin päältä... Jonka jälkeen se sammutti mun skootterin virrat ja nosti sen skootterin alas takasin maanpinnalle. Että tällasia skoboilu-hommia Kallosen äidin tyttärellä... Skootteri siis oli vuokrattuna siltä mun frendiltä Jannelta, ja kun Jannelle kerroin näistä mun edesottamuksista, Janne päätään pyöritteli ja totes, et älä kerro enempää. Mut lisäs vielä, että jos pyydettäis Goan kymmenen parasta kuskia parkeeraamaan skootteri samalla tavalla, ni tuskin kukaan onnistuis siinä... No voin kertoa, että nyt sujuu jo huomattavasti paremmin. Nyt ajelen jo ihan näppärästi ja varmoin ottein (ja siis muidenki, ku omasta mielestäni!). Aluksi mua myös hirveesti pelotti muu liikenne, kyytsääminen ja pimeellä ajaminen. Nyttemmin ajelen jo pimeessä ja kyytsäilen ja jopa kyytsäilen pimeässä. Näin se vaan vanhakin koira oppii uusia temppuja!

Kivasti nyt pääsee skootterilla vähän pyörimään ympäri. Yks ilta käytiin auringonlasku-drinksuilla Little Vagatorissa.

Auringonlaskuja Anjunassa. Ja kyllä, tossa oikeessa ylänurkassa olevassa kuvassa herra pokkana kalastaa. Ja kaikkien hämmästykseks jopa sai kalaa...

Tammikuussa Tiina sitten lähti Sri Lankaan viisumi-reissulle ja näin ollen mie sain uuden naapurin: kundin Dubaista. Muuten elämä on jatkunut melkolailla samaan tapaan, joskin nyt toki skootteri-reissuja on tullu tehtyä huomattavasti enemmän, ku aiemmin. Ja vähän tylsyyttä välillä ollu ilman Tiinaa. Mut sillon tällöin bailuissa, joskin tahti on huomattavasti hiipunu, markkinoilla shoppailua, kivoja illallisia ja biitsillä makoilua. Sitä se on ollu.

Hassuttelua mun vuokranantajan tyttären, Sankrutin kanssa.

Kerran käytiin Hill Topin bailuissa. Eikä muuten oltu ainoat... Me tosin mentiin mittarilla sinne ja takas.

Voimien keräilyä ennen bailuja.

Paolo's, ihana Paolo's, Chapora.

Dali bar, Anjuna.

Anjunan keskiviikko-markkinoilla oon käyny lähes joka keskiviikko, joskin shoppailu siellä on jääny melkosen vähälle. Yhen synttärilahjan ja ittelle parit korvikset sieltä oon vissiin koko aikana ostanu. Mut siel on kyl muutenki ilman shoppailua ihan kiva hengastella kojuilla pyörien ja ravintoloissa istuskellen. Ne Anjunan markkinat eli Anjuna fleamarket on ollu voimissaan jo jostain hamasta 70-luvusta lähtien. Ja alunperin se on ollu nimensä mukaisesti nimenomaan kirpputori, jossa hipit maallista omaisuuttaan möivät siinä toivossa, että voisivat pidentää oleiluaan Intiassa. Näinä päivinä se ei enää oo kirppari, vaan siellä myydään uutta tavaraa ja käsitöitä. Ja kyllä, aivan samaa tavaraa, jota voi ostella myös Arporan iltamarkkinoilta tai aivan jokaisesta paikallisesta myyntikojusta. Iltapäivästä alkaen siellä on myös useemmassa paikassa livemusaa, ja myöhemmin illalla Guru-baarissa on karaoke. Karaokea on mahdollista laulaa hindiks, englanniks tai venäjäks.

Biitsielämää Anjunassa.

Lehmiä ja vuohia (ja arvatenkin varsinki lehmiä) on edelleen ja kertakaikkisesti JOKA PAIKASSA. Je lehmit tekee todellakin, mitä lehmit haluaa. Voin myös kertoa, että yks ilta kotiin kävellessäni mulla oli kova tarve naputtaa tekstiviestiä kännykälläni sen sijasta, että olisin esimerkiks käyttäny kännykän taskulamppu-sovellusta tietäni valaisemaan, niin meinasin sitte kävellä pahki mustaan lehmään, joka löntysteli kotipolulla vastaan. Ei muuten ollu sydäri kauheen kaukana... Apinoita oon nähny kerran, ja olin hyvin hämmentyny, mutta apinoita kuulemma Goalla on ja Chaporassa ne kuulemma käy aamuisin ryöstöretkillä ravintoloissa. LOL. Rottaa olen tavannu kerran. Ja oli muuten JÄÄTÄVÄN kokonen otus! Hyi helvetti! Enkä arvostanu palaakaan tätä yöllistä kohtaamista oman kodin hoodeilla. Kulkukoiria pyörii kaduilla ja biitsillä sopiva määrä. Kissuja on vähemmän, mut niitäkin on. Ja tietty Gilien kissuparatiisiin verrattuna lähes mikä tahansa määrä kissuja tuntus pieneltä. Ja kissuilla täällä on pitkät hännät. Ja yks ilta kotiin mennessä spottasin neljännen kärmeksen. Jäätävän kokonen python, joka ylitti tietä ja täpärästi onnistu luikkimaan skootterin edestä pusikkoon. Niin näppärästi, että mun liipasinsormi ei ehtiny sitä ikuistaa.

Liskodisko himassa.

Eläintarha himassa.

Pyhät lehmät Maduraissa.

Osa asioista Intiassa on käsittämättömän halpoja, osa käsittämättömän kalliita. Juusto on sikahintasta, mut sit taas esim pillimehu on 10₹ eli noin 15c. Alkoholi on naurettavan halpaa, tupakka taasen verrattain kallista, 220₹ eli noin 3€. Ravintoloissa pääruoka maksaa (riippuen about kaikesta) noin 2€-7€, harvemmin kuitenkaan yli 5€. Pieni bisse kaupassa on noin 40₹ eli 50c, ravintolassa tuplat mut siis alle euron. Joissain bileissä bisse voi olla jopa 4€, mut yleisesti rantabaareissa 1,50€.

Selkeesti nainen voi lähteä Kouvolasta, mutta Kouvola ei lähe naisesta. Kivasti on meilläki Bella pizzeria Anjunassa...

Helmikuussa käytiin Tiinan kanssa pidennetyllä viikonloppuretkellä Etelä-Goalla. Sinne kesti noin sata vuotta (eli kuus ja puol tuntia) mennä. Oli tietyö ja oli sata (ainakin neljä) bussinvaihtoa ja ja riksakyydistystä ja vaikka ja sun mitä... Hinnallahan matka ei ollu pilattu, menomatka busseilla ja riksalla makso 220₹ eli noin 3€.

Ladies matkalla etelään ja Agondassa.

Agonda oli meijen ensimmäinen kohde etelässä, ja siellä myö oltiin kaks yötä. Oon ollu Agondassa viis vuotta sitten, sillon, ku olin mun ekalla Intian reissulla, ja oli kyllä kovasti rakennettu lisää majataloa ja ravintolaa sitte viime näkemän! Mutta Agonda on edelleen kyllä ihana ja rauhallinen. Kaikki ravintolat ja baarit siellä menee sulki klo 23, joten mikään biletys-mestahan se ei oo. On siellä yks bailupaikka, nimeltään Leopard Valley, joka on about Agondan ja Palolemin välissä. Siellä me oltiin Tiinan kanssa aikalailla huuli pyöreenä, koska lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna: meno on täysin erilaista, ku meijen huudeilla Anjunassa. Ja ei, en missään nimessä tarkota, että meno olis millään valtakunnan tavalla parempaa... Leopard Valley-kokemuksen jälkeen vietettiinkin loppuaika hiljaiseloa ilman biletystä, ja nautittiin siitä, mikä Etelä-Goalla on parasta eli chillailu ja rannalla magoilu.

Illallinen Agondassa.

Meijen majapaikka Agondassa.

Agondan ranta on tosi ihana, ja koska siellä on melkosen kovat aallot, siellä ei oikein voi lapset uida, joten kirsikkana kakun päällä Agondassa on vielä se, että siellä ei juurikaan lapsiperheitä pyöri. Eli paratiisi. Agondassa me maattiin biitsillä aurinkoa ottaen, uitiin, käveltiin rannalla ja syötiin hyvin. Yks ilta käytiin myös ihmettelemässä hedelmälepakoita, joita siellä rannan toisessa päässä oli muutamat puut pullollaan. Yks päivä siellä myös lähettiin lounalle rannan ihan toiseen päähän, ja siellä vedettiin messevä lounas, jonka päätteeks huomattiinki, että oltiin molemmat lähetty liikkeelle pokkana ilman lompakoita... 

Agonda

Noi puut siis on TÄYNNÄ noita hedelmälepakoita. Eikä ne varsinaisesti ollu mitään pieniä otuksia...

Agondat kadut ja lehmit.

Agondassa ihanaa oli myös se, että rannalla ei ollu yhen ainuttakaan kaupustelijaa eikä pällistelijää, vaan siellä sai maata kaikessa rauhassa, palvoa aurinkoa ja lilluksia meressä. Siellä ollessa luulin myös kolmen päivän ajan, että siellä ei oo mulle tarjota minkäänlaista kännykkäverkkoa, mut totuushan oliki se, että mun sim-kortti oli vanhentunu... Tätä sitten Anjunaan palatessa selvittelin, niin selvis, että ulkomaalainen ei voi saada prepaid-simiä, joka olis voimassa yli kolmea kuukautta. Paitsi tietty jos makso noin 5€ ekstraa, olikin yllättävän hyvin tarjolla pysyviä sim-kortteja, ihan jopa ulkomaalaisille... Incredible India, indeed.

Agonda

Agondasta matka jatku sitten vielä etelämmäks, Palolemiin. Palolemissa olin myös sillon viitisen vuotta sitten, ja Palolem oli aikalailla sama, mikä se oli mun muistoissani. Ehkä joitain uusia majataloja oli noussu, mut ei mitenkään merkittävästi. Palolemiin taksi makso 400₹ eli noin 5,50€. Busseilla suhaten olis päässy 20 rupialla, mutta kerrankos sitä etelän lomalla pröystäillään ja taksilla ajellaan. Palolemissa majotuttiin private beachille, joka on varsinaisen Palolem Beachin eteläpuolella. 

Palolem

 

Meijen residenssi Palolemissa.

Palolemissa meijen bambu-majan aaamupala oli ihan käsitämättömän halpa: 220₹ (eli noin 3€) kahdelta! Ja oli niin iso, ettei jaksettu syödä kaikkea. Palolemissa tosi monessa rantaravintolassa oli kalapöydässä hai-vauvoja tarjolla. Mieli oli pahana ja kieltäydyin jalallanikaan astumasta ravintolaan, joka tarjosi haita.

Palolem ja PahanMielen kalapöytä. En tukka!

Kaikenkaikkiaan kyllä täytyy sanoa, että Etelä-Goa on kauniimpi, ku Pohjois-Goa, mutta kyllä Pohjois-Goa on koti. En vois kuvitellakkaan, että viettäisin Etelä-Goalla muutamaa viikkoa pidempää. Kyllästyisin kuoliaaks, jos mun pitäis Palolemissa (saati Agondassa) kolme kuukautta asua... Ei kyllä millään tavalla houkutteleva ajatus. Siellä on kiva käydä, mutta ei viipyillä liiaksi. Lomailu siellä on ihanaa. Hiekka on vaaleeta ja hienoa ja merivesikin on ihanan sini-turkoosia. Käsittämätöntä on mulle ymmärtää se, että miten ero Pohjois-Goaan voi olla niin iso, vaikka välimatka ei oo, ku about 100km. Jossain vaiheessa huomasin puhuvani asioista, että ”kun mennään takasin Goalle”... LOL. Koska todentotta tuntu siltä, että me ollaan jossain ihan muualla, ku Goalla, niin erilailainen meininki on Etelä-Goalla.

Palolem

Paluu Anjunaan suju kaks tuntia nopeemmin, vaikka mentiin myös busseilla suhaten takasin. Oli aivan mahtavuutta olla takasin Anjunassa. Mut loma oli kyl tehny tehtävänsä, ja oli kuin uudesti syntyny pienen loman jälkeen. Siitä elämä sitten jatku normaalin kaavan mukaisesti. Eli markkikoita, skoboilua ja ulkona syömistä. Lämpötila Goalla on kevään lähestyessä noussu huimasti, eikä enää ole pelkoa siitä, että öisin palelis. Varsinka, ku mun huushollin ilmastointilaite ei oo halunnu tehä yhtään mitään viimiseen kolmeen viikkon, ja sähkömies on tulossa aina ”huomenna”. Ja tuuletinhan vaan pyörittää sitä kuumaa ilmaa ympäri huonetta. Kuuma, kostea, hikinen. Ja tästä ne lämpötilat senkun ampasee nousuun. Että hellou vaan tuleva kevät!

Kuuma oli myös sizzler!

Yllättävän nopeesti sit tuliki aika, jolloin mun tartti alkaa tositarkoituksella pakkaamaan mun omaisuutta ja suunnittelemaan mun visarunia Sri Lankaan. Kiinnostus lähtemiseen oli aikalailla nollan luokkaa. Eiku, nyt valehtelin, kiinnostus lähteä oli lähempänä miinus tuhatta, ku nollaa. En muista, että mua olis koskaan elämässäni kiinnostanu niin vähää lähteä reissuun. Mut naisen on mentävä, ku naisen on mentävä...

Pakkasin myös lahjan. Ei ollu Anjunalla mulle tarjota ostettavaks lahjapaperia, ni teinki ite ja säästin. Jos en ois jo lopettanu mun päivätöitä, ni niitä ei ehkä edelleenkään kannattais paketoijan-uran toivossa lopetella...

Vika ilta Goalla suju kivasti Anjunassa biitsi-ravintolassa illallisella auringonlaskua ihaillessa. Haikeeta oli. Vikana aamuna sitten pakkaus ja siivoilu. Siivoiluhan oli taas melkosen puolivillasta touhua ja olin arvioinu olevani huomattavasti nopeampi ja tehokkaampi siivoja, mitä sitte todellisuudessa olinkaan... Onneks Tiina pelastavana enkelinä teki loppusiivouksen ja pesi lakanat, ku mie olin jo bussissa matkalla Mapusaan. Ja se se vasta matka olikin... Bussi Anjunasta Mapusaan kesti meinaan normaalin vajaan puolen tunnin sijasta rapsakat kolme varttia, koska me eksyttiin?! Siis kyllä, me eksyttiin jonnekkin Parraan (joka siis about Mapusan ja Anjunan puoliväliin), jossa me tosiaan pörrättiin menemään kaikennnäkösillä pienillä kujilla, ja lipunmyyjä-poika kyseli tienvarsilla seisovilta ihmisiltä ajo-ohjeita Mapusaan... Mua olis saattanu naurattaa piirun verran enemmän, jos ei ois koko aikaa tarttenu jännittää, että ehdinkö varmasti junaan. Mut ehdinki, ja olinki Margaossa jo kolme varttia ennen junan lähtöä. Mukaan reissulle otin vaan repun, joka menee käsimatkatavaroissa. Reppu tuntu painavan syntisen paljon, vaikka mukana ei ollu juuri muuta, ku muutama rytky ja läppäri. Rinkka ja suurin osa maallisesta omaisuudestani jäi siis kaverin luo Goalle odottaaan mun paluuta.

Vika ilta Anjunassa. Ja joku tyhmä tuli pilaamaan mun auringonlasku-kuvan.

Margaosta junamatka Chennaihin kesti rapiat 22 tuntia ja se meni yllättävän nopeasti. Jengit junassa laitto maate jo yheksän jälkeen, ja samalla sammutettiin vaunusta valot. Olin unohtanu ostaa mun otsalamppuun patterit, joten kirjanluku jäi haaveeks ja aloin itekki unille. Ja pian heräämisen jälkeen aamulla me oltiinki jo perillä Chennaissa. Chennaissa mulla oli sitten kuutisen tuntia luppoaikaa. Kävin SubWayssa porsastelemassa pikaruualla ja kiertelin yhtä ostoskeskusta, jonka jälkeen parkkeerasin ahterini yhteen kahvilaan. Siellä kahvilassa kuvattiinkin just sillon jotain paikallista elokuvaa, ja intialaisittain arvatenkin melkonen hässäkkä oli päällänsä. Siellä kahvilassa sitte sellanen parikymppinen paikallinen kundi lyöttäyty mun seuraks töllöttämään kuvauksia, ja siinä sitten sainkin pari tuntia kulumaan, ku siivillä. Mun lähtiessä se kundi vielä pyydysti mulle riksan ja sopi hinnan kuskin kanssa, jotta mun ei tarttis maksaa ”länkkäri-lisää”. Jes! Tosin kuski ei tästä ollu kauheen mielissään, ku ei saanu multa kynittyä ekstraa. Ja sitten takasin juna-asemalle ja seuraava 12 tunnin yöjuna Maduraihin.

Junat ja naiset. Ei mulla muuta...

Pikaruualla porsastelua Chennaissa ja Maduraissa.

Matkalla

Jossain matkalla Goalta Chennaihin.

Chennain juna-asema. Inkkarit ne ei lakkaa hämmentämättä pientä kulkijaa...

Maduraissa vietin kaks yötä, ja oli muuten tylsää. Niin tylsää, että kävin useammassa museossa. Kyllä, minä museoissa kävin. Myös siellä isossa temppelissä kävin. Siellä turrena pyörin. Temppelissä myös vahingossa meninin jollekki alueelle, jonne sai mennä vaan hindut, ja tästäkös temppelissä työskennelly herra herneen nenään veti ja alko mulle karjua, et ”go out, OUT, get out from here!”. Yritin mennessäni selittää, että en mie voinu tietää, että sinne ei oo mun lupa mennä, ku missään ei mitään plakaatia kiellon merkiks ollu... Ku muualla siellä temmppelissä oli selkeet kieltokyltit niille alueille, jonne sai vaan hindut mennä. Kävin siis häpäisemässä jonku hindu-alueen mun ateistisella ruumiillani. Ikävästi. Temppeliin ei myöskään saanu viedä kameraa, mut kuvaaminen kännykkäkameralla oli ok 50 rupiaaa vastaan. Aivan ymmärrettävää.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Gandhi-museo, Madurai.

Meenakshi Amman Temple, Madurai.

Meenakshi Amman Temple, Madurai.

Meenakshi Amman Temple, Madurai. Siellä punotan ja pönötän Mapusa-marketilta ostetussa aidossa Marimekossani.

Meenakshi Amman Temple, Madurai. Ja kyllä, olisin arvostanu, jos noita kielto-kylttejä olis ollu KAIKISSA niissä sopukoissa, jonne meneminen olisi ollu multa kiellettyä...

Meenakshi Amman Temple, Madurai. Ja Madurai illalla ravintolan kattoterassilta ikuistettuna.

Muuten Maduraissa pyöriskelin kylillä ja lueskelin hotellilla. Hotellihuoneessa mulla oli pienoinen ongelma suihkun hanan sulkemisen kanssa. Ongelma oli siis se, että hana ei menny sulki, välittämättä siitä, mihinpäin sitä hanaa väänsi tai käänsi. Ekan kerran jouduin hakemaan henkilökuntaan kuuluvan miehen paikalle, joka väänsi hanaa ja se sulkeutu. Tunsin itseni tyhmäksi. Arvatenki sama kävi vielä uudestaan, ja hain sillon toisen miehen paikalle. Tämä herra ei puhunu juuri sanaakaan englantia, mut viittilöin sen mukaani huoneeseeni, ja kylppärissä näytin täysiä suihkuavaa hanaa, jonka jälkeen käänsin hanaa, ja arvatenkin hana meni sulki sen siliäntien. Sanomattakin lienee selvää, että tässä kohtaa vasta itseni tyhmäksi tunsinki, eikä vastapuoli tietty ymmärtäny yhtää, ku yritin selittää, että se ei todellakaan noin menny aikasemmin kiinni. No, nyt se mies siellä ehkä sitten ihmettelee sitä, kuinka suomalaispimpula hänelle tohkeissaan näytti, kuinka valuva hana laitetaan sulki...

Mitä näitä nyt on... LOL.

Madurain kadut.

Madurain kadut.

Madurain kadut.

Madurain kadut. En tekstaillu kävellessäni...

Madurain kadut. Mites toi poliisi-auto?!?!

Madurain kadut. Pientä palaista ja pala tukkaa olis myös mummolla myös myytävänä...

Toisena iltana kävin yhen ravintolan kattoterassilla syömässä päivällisen. Ja jes, söin kaks pääruokaa. Toista en jaksanu ihan kokonaan, mut silti. Kaks pääruokaa. Oli vähän nälkä... Sinne mennessä myöskään en onnistunu hissin nappulaa painamaan niin, että hissi olis rekisteröiny mun halun päästä kattoterasille. Itsehän en toki mitään huomannu, vaa hississä vaa seisoskelin ja mietin, että aika hidas hissi, ku minuutin verran siellä olin seisoskellu. Syykin tietty selvis, ku hetken päästä intialaisherra tuli sisään hissiin, ja kyllä ihan siitä samaisesta pohjakerroksesta, josta olin itsekkin kyytiin reilua minuuttia aiemmin astunu. Herra mulle siinä sitten ohjeisti, että mun pitää painaa hississä nappulaa, mikäli haluan, että hissi aloittaa lihan liikuttamisen muihin kerroksiin. Kaikenlaista. Maduraissa ihmiset tuijotteli ja kuvia näppäili kännyköillään eli perusmeininkiä, jonka Goalla ollessa vaan olin päässy täysin unohtamaan... Vikana aamuna sitten bussilla lentokentälle ja kohti Sri Lankaa.

Tuosta ja tuonne ja tuolla.

Sen verran voin myös kertoa, että niin monet ”tosireissaajat” ku aina siitä lässyttää, että jos on vaan Goalla (tai vastaavissa turre-mestoissa), ei näe sitä todellista Intiaa ja blaah blaah. Voin kuule kertoa, että mulle Goa on aivan riittävän Intiaa, ja se ”Real India”, josta lässytetään on jotain aivan muuta, ku nautinnollista hengailua. Kolme päivää todellista Intiaa riitti mulle tällä haavaa muistutukseks siitä, että miksi majailen Goalla.

Tällasta tää on taas ollu... Tos oikees alakulmas olevas kuvas yritin vähän laittaa märälle iholle lisää aurinkorasvaa. Ei levittyny ihan sillai, ku olis odottanu aurinkorasvan levittyvän...